menu Menu
Daphne du Maurier: Rebecca
Du Maurier, Daphne, Iso-Britannia, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Virago Press 26/02/2021 2 kommenttia
Niillas Holmberg: Halla Helle Edellinen Susanna Clarke: Piranesi Seuraava

I wanted to go on sitting there, not talking, not listening to the others, keeping the moment precious for all time, because we were peaceful all of us, we were content and drowsy even as the bee who droned above our heads. In a little while it would be different, there would come tomorrow, and the next day and another year. And we would be changed perhaps, never sitting quite like this again. Some of us would go away, or suffer, or die, the future stretched away in front of us, unknown, unseen, not perhaps what we wanted, not what we planned. This moment was safe though, this could not be touched. Here we sat together, Maxim and I, hand-in-hand, and the past and the future mattered not at all. This was secure, this funny little fragment of time he would never remember, never think about again…For them it was just after lunch, quarter-past-three on a haphazard afternoon, like any hour, like any day. They did not want to hold it close, imprisoned and secure, as I did. They were not afraid.

Daphne du Maurier: Rebecca

Olen viime aikoina kaivannut erityisen paljon klassikoiden pariin ja kietonut niiden maailmaa ympärilleni kuin lämmintä ja turvallista peittoa. Etenkin brittiklassikot ovat tuntuneet sopivalta pakopaikalta. Mennyt maailma ja klassikkostatuksen lupaama laatu, mikä sen turvallisempi tapa paeta koronan kyllästämää arkitodellisuutta ja hoitaa kulttuurinjanosta näivettynyttä sielua. Ja lukemattomia klassikoita onneksi riittää. Nyt tartuin taas yhteen anglofiilin perusteokseen, Daphne du Maurierin Rebeccaan. Ilmestymisvuonnaan 1938 viihdekirjallisuudeksi haukuttu, mutta myöhemmin klassikkoasemansa ansainnut teos oli juuri sopivan virvoittava lääke edellä mainittuun tilaan. Nyt jaksaa taas välillä annoksen nykykirjallisuuttakin. Itse asiassa samaan aikaan kuuntelin äänikirjana Kevin Wilsonin tuoretta romaania Nothing to See Here ja onnistuin sotkemaan päässäni nämä kaksi aivan eri aikakauteen, maanosaan ja genreen kuuluvaa teosta. Sen verran ajatonta on Du Maurierin kerronta, että näinkin voi käydä.

Rebecca kertoo Manderleyn kartanon omistajan Max de Winterin ja hänen nuoren vaimonsa tarinan. Pariskunta tapaa Monte Carlossa, jossa kirjan kertojana toimiva nuori nainen on erään rasittavan amerikkalaisen seurapiirirouvan palkattuna seuraneitinä. Max de Winter puolestaan on ottamassa etäisyyttä kotona Manderleyssa vuotta aikaisemmin tapahtuneeseen tragediaan: hänen vaimonsa Rebecca menehtyi hukkumalla ollessaan yksin veneilemässä. Kaikkien yllätykseksi de Winter palaa Manderleyhin uuden nuoren vaimon kanssa. Uudella rouva de Winterilla on totuttelemista hienoon kartanoelämään ja haavekuvat unelmien avioliitosta murskaantuvat pian epävarmuuden alle. Täydellisen Rebecan haamu tuntuu edelleen vaeltavan kartanon käytävillä. Myös rakas Max on kuin toinen ihminen verrattuna siihen rentoon ja elämäniloiseen mieheen, joka häämatkalla hurmasi tuoreen vaimonsa.

Nimettömäksi jäävä kertoja on ujo ja huonolla itsetunnolla varustettu nuori nainen, jonka epävarmuus on tarinan kantava voima. Du Maurier kuvaa todella vakuuttavasti nuoren rouva de Winterin sisäistä maailmaa, kateutta ja alemmuuden tunteita edesmennyttä rouva de Winteria, kaikella tapaa täydellistä Rebeccaa kohtaan. Epävarmuutta korostaa nuoren naisen tapa käydä päässään tilanteita ja keskusteluja etukäteen ja kuvitella mitä muut hänestä puhuvat. Vaikka lukijan empatiat ovat toki kertojan puolella, välillä tekisi mieli ravistella häntä ja antaa pari neuvoa: kysy, äläkä oleta! Rebecan luotettu palvelija rouva Danvers on kyllä niin pelottava, kiero ja sekopäinen nainen, että olisin varmasti itsekin jäätynyt hänen seurassaan.

Kirjan tunnelma on painostava, vaikka eihän siinä mitään kovin kamalaa tapahdu. Nerokkaasti du Maurier luo psykologisen trillerin tunnelman pienillä vihjeillä ja kertojan epävarmuuden ja villin mielikuvituksen yhteispelillä. Manderleyn kartano palvelijoineen on omiaan luomaan maaperää goottilaiselle kauhuromantiikalle. Daphne du Maurierin on sanottu ottaneen vaikutteita Brontën sisaruksilta ja kyllä tästä romaanista löytyy vahvoja yhtymäkohtia Kotiopettajattaren romaaniin. Luin myös juuri Jean Rhysin romaanin Wide Sargasso Sea, jossa Rhys kuvittelee Mr. Rochesterin ensimmäisen vaimon, kreolilaisen Antoinetten tarinan. Antoinette oli se Kotiopettajattaren romaanin “hullu nainen ullakolla”. Näitä englantilaiskartanoiden hulluja naisia on siis tullut viime aikoina tutkailtua monen romaanin voimin. Niissä kaikissa naisten näennäinen hulluus kumpuaa mahdottomuudesta toteuttaa itseään miesten määrittelemässä maailmassa. Siinä teemassa riittääkin aineksia moniin klassikoihin.

Helmet-lukuhaaste 2021:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 43 – Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä.

Daphne du Maurier:
Rebecca
Virago Press 2003
(alun perin julkaistu 1938)
Omasta hyllystä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

Tilaa artikkelit sähköpostiisi

Daphne du Maurier Englanti helmet2021 helmethaaste kartanomiljöö klassikko psykologinen trilleri Rebecca salaisuudet


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Rebecca on klassikkoasemansa ansainnut. Hitchcockin sen pohjalta tekemä elokuva on myös oikein hyvä.

    1. Tuon Hitchcockin leffan haluaisin nähdä. Viime vuonnakin ilmestyi joku uusintafilmatisointi Netflixiin, mutta se on saanut aika vaisuja arvioita.

keyboard_arrow_up