menu Menu
Clare Chambers: Small Pleasures
Chambers Clare, Iso-Britannia, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Weidenfeld and Nicolson 04/04/2021 0 kommenttia
Anna-Liisa Ahokumpu: Kolme rukousta äidille Edellinen Alex Schulman: Eloonjääneet Seuraava

Dear Editor,
I was interested to read your article ’Men No Longer Needed for Reproduction’ in last week’s paper. I have always believed my own daughter (now ten) to have been born without the involvement of any man. If you would like to know more information you may write to me at the above address.

The next editorial meeting – usually a dull affair involving the planning and distribution of duties for the week and a postmortem of the errors and oversights in the previous issue – was livelier than it had been for some time.

Jean Swinney, features editor, columnist, dogsbody and the only woman at the table, glanced at the letter as it was passed around. The slanted handwriting, with its strange continental loops, reminded her of a French teacher from school. She, too, had written the number seven with a line through it, which the thirteen-year-old Jean had thought the height of sophistication and decided to imitate. Her mother had put a stop to that; she could hardly have been more affronted if Jean had taken to writing in blood. To Mrs Swinney, all foreigners were Germans and beyond the pale.

Clare Chambers: Small Pleasures

Blogiani seuranneet tietävät, että olen heikkona viime vuosisadan brittinaiskirjailijoihin: Barbara Pymiin, Muriel Sparkiin, Iris Murdochiin, Elizabeth Tayloriin, Anita Brookneriin ja muihin ironisen tapahuumorin taitajiin. Oli siis kiinnostavaa tutustua nykykirjailijaan, joka selvästi ammentaa vaikutteita näiltä mestareilta. Clare Chambersin Small Pleasures löytyy myös tämän vuoden Women’s Prize for Fictionin pitkältä listalta, joten odotukset olivat korkealla. Chambers onnistuukin varsin hyvin vangitsemaan 50-luvun englantilaismiljöön ja äidin nurkkiin pakosta jämähtäneen nelikymppisen Jeanin epätoivoisen rakkauden etsinnän. Sydäntä lämmittävän ja otteessaan pitävän tarinan sytykkeenä on ollut kaksi tositapahtumaa: Lewishamin tuhoisa junaonnettomuus vuonna 1957 sekä 50-luvulla Lontoossa tehdyt tutkimukset, joilla yritettiin todistaa neitseellisen syntymän mahdollisuus ihmisillä.

On vuosi 1957. Jean Swinney on koillislontoolaisen North Kent Echo -paikallislehden ainoa naistoimittaja ja kolumnisti, jonka kontolla ovat ruoka- ja puutarhajutut sekä kodinhoitoniksit. Naimaton Jean asuu ripustautuvan ja sosiaalisesti eristäytyneen äitinsä kanssa, josta huolehtiminen jäi hänen kontolleen, kun sisko ehti ensin naimisiin ja muutti miehensä kanssa Keniaan. Jean on jo lähes luovuttanut rakkauden suhteen, onhan hän jo lähes nelikymppinen. Jeanin nuupahtanut elämä muuttuu kuitenkin himpun verran jännittävämmäksi, kun toimitukseen saapuu kirje sveitsiläissyntyiseltä Gretchen Tilburyltä. Tilbury väittää lapsensa syntyneen neitseellisesti ja Jean saa selvitettäväkseen onko kyseessä huijaus vai suoranainen ihme. Tutkivaksi journalistiksi edennyt Jean huomaa pian sotkeutuneensa liiankin läheisesti tutkimuksensa kohteisiin. Hän ystävystyy nuoren Gretchenin kanssa ja hänestä tulee kuin kummitäti ja esikuva hurmaavalle Margaret-tyttärelle. Ja ennen kuin ehtii itsekään tajuta, hän on päätäpahkaa rakastunut Gretchenin puolisoon Howardiin.

Jean on innoissaan mahdollisesta uutispommista ja päättää tehdä toimittajan työnsä huolella. Hän onkin hyvä työssään ja ihmisten on helppo avautua hänelle. Gretchen ei vaikuta huijarilta tai hullulta ja kaikki hänet tuntevat uskovat vilpittömästi hänen uskomattomaan tarinaansa. Kymmenvuotias Margaret on kuin ilmetty äitinsä. Kaiken lisäksi Margaretin oletetun sikiämisen aikaan Gretchen oli todistetusti vuodepotilaana katolisen kirkon ylläpitämässä parantolassa, jossa kaikki potilaat ja henkilökunta olivat pelkästään naisia ja jossa vierailut eivät olleet sallittuja. Jean saa Lontoon yliopiston partenogeneesin tutkijat innostumaan tapauksesta ja he suorittavat äidille ja tyttärelle lääketieteellisiä testejä ottaakseen selvää onko neitseellinen syntymä voinut olla mahdollinen. Samalla Jean kääntää kivet ja kannot löytääkseen vaihtoehtoisia selityksiä Margaretin alkuperälle. Margaret on valloittava lapsi, joka kertoo Jeanille kuulemistaan enkelin äänistä. Jean ajattelee äänien tarkoittavan, että Margaret on yksinäinen ja hankkii tälle lahjaksi lemmikkikanin. Jeanin äiti on kauhuissaan ajatuksesta, eihän perheelle voi kysymättä hankkia lemmikkiä riesaksi. Kanin hankkiminen on kuitenkin vielä pientä verrattuna siihen, millä tavoin Jean perheen elämään tulee sotkeentumaan. Samalla käy ilmi, ettei Tilburyn täydellinen perheidylli olekaan niin täydellinen. Olisiko Jeanille tarjolla edes ripaus onnea?

Small Pleasures onnistuu viihdyttämään ja yllättämäänkin. Aivan 50-luvun esikuviensa tasolle Chambers ei yllä, mutta liekö tarvettakaan. Nykykirjailijoista Chambers vertautuu tämän romaanin perusteella Rachel Joyceen, joka esimerkiksi uusimmassa romaanissaan Miss Benson’s Beetle kertoo naimattoman 40+ lontoolaisnaisen seikkailuista 50-luvulla. Molempien romaanien kohdalla jäin vähän miettimään, miksi nykykirjallisuudessa pitää olla niin paljon käänteitä ja draamaa. Small Pleasures on kyllä Joycen kirjaan verrattuna hillitympi käänteiltään, mutta sen loppuratkaisu onkin sitten sitäkin dramaattisempi. Lopun voi nähdä toiveikkaanakin, mutta samalla se palauttaa salakavalasti mieleen kirjan dramaattisen epilogin, jonka oli ehtinyt tarinan tuoksinassa jo unohtaa. Sen merkitys aukeaa siis vasta romaanin lopussa ja saa varmasti aikaan vahvan reaktion. Oma reaktioni oli lähinnä tyrmistys. Vaikka pidin romaanista valtavasti, olisin pitänyt siitä vielä enemmän ilman tätä traagista käännettä.

Äänikirjana Small Pleasures toimii loistavasti, lukija Karen Cassia on miellyttävä kuunnella. Lukujen välissä on reseptejä, puutarhavinkkejä ja hupaisia kodinhoitoniksejä, jotka ovat poimintoja aidoista 50-luvun lehdistä. Samassa hengessä anna nyt yhden matkailuvinkin kirjan innoittamana. Ilahduin nimittäin kohdasta, jossa Jean viettää äitinsä kanssa lomaa Hampshiressa ja käy retkellä Beaulieun kartanossa ja automuseossa. Itse vierailimme siellä toissa kesänä, jolloin oli vielä täysin normaalia matkailla. New Forestissa sijaitseva Beaulieu on aivan mahtava koko perheen vierailukohde ja kansallinen automuseo on nykyään valtava. Kirjan tapahtuma-aikaan se on ollut varmasti vielä vaatimaton ja Jean harmitteleekin, että se oli niin nopeasti kävelty läpi. Jeanin äiti ei viitsi edes nousta bussista, koska sataa, ja Jean saa hetken hengähdystaukoa äidistään. Voin hyvin eläytyä Jeanin yksinäiseen vaelteluun Beaulieun kartanon ja vanhan luostarin upeassa puutarhassa ja vastahakoisuuden palata eläkeläisturistien kansoittamaan bussiin. Kiitos Clare Chambers, että sain palata kirjan kautta matkailumuistoihin, jotka tässä maailmanajassa tuntuvat olevan kuin toisesta elämästä.

Helmet-lukuhaaste 2021:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 44 – Kirjassa on reseptejä. Mausteinen omenapiirakka kuulosti niin hyvältä, että sitä voisi vaikka kokeilla!

Clare Chambers:
Small Pleasures
Weidenfeld and Nicolson 2020
Äänikirjan lukija: Karen Cass
Kuunneltu Audiblesta

Sinua voisi myös kiinnostaa

Seuraa Kirjaluotsia

50-luku äänikirja Clare Chambers Englanti helmet2021 helmethaaste rakkaustarina Small Pleasures


Edellinen Seuraava

Vastaa

keyboard_arrow_up