Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Keho on loputon sotatanner. Lasit helisevät taas jo aamusta. Istun pöydän ääressä ja yritän tehdä oikolukua, mutta pöytä tärisee. Värinä siirtyy minuunkin, sormiin, käsivarsiin, hartioihin, koko kehoon. Se tekee minut hulluksi, eikä korvanapeissa soiva balkanilainen post-punk auta, eikä se että hoen itselleni sodan olevan kaukana. Sota ei ole kaukana, se on vain viidensadan metrin päässä. Simulointi, harjoittelu, sotaleikki. Se on tämä sama maa, joka siellä räjähtelee ilmaan, eläimet pakenevat, linnut ovat kauhuissaan.

En pääse eroon ajatuksesta, että sota on sisälläni. Se saattaa alkaa melko huomaamatta, jokin kepeä huomautus ulkonäöstä, pari seksuaalissävytteistä vitsiä ja ääneen lausumaton oletus, että naiset ovat monissa asioissa kehnompia kuin miehet. Skaalan toisessa päässä ovat raiskaus, hyväksikäyttö ja väkivalta. Raiskaus on sotarikos. Rauhan aikana siitä on melko turha mennä oikeuteen, sillä ehkä sinä et vain vastustellut tarpeeksi. Lait ovat miesten tekemiä, ne suojelevat miehiä.

– Carolina Pihelgas: Rajalinja

Viime vuonna tuli kierrettyä Viroa autolla ristiin rastiin pariinkin otteeseen. Reissujen aikana alkoi tuntua siltä, että maan maisemien ja historian rinnalla haluaisin tutustua paremmin myös virolaiseen nykykirjallisuuteen. Siksi ilahduin, kun löysin viime vuonna suomeksi ilmestyneen Carolina Pihelgasin pienoisromaanin Rajalinja. Kesään sijoittuvana se tuntui myös ajankohtaiselta luettavalta. Jotain taikaa tässä kirjassa oli, sillä heti sen luettuani varmistui uusi reissu Viroon. Ensi viikolla ollaan siis taas niissä maisemissa.

Romaanin päähenkilö Liine pakenee raskasta eroa sukunsa vanhalle maatilalle Etelä-Viroon. Kesä tuntuu ensin pysähtyneeltä: päivät kuluvat luonnon keskellä, pihatöissä ja muistojen seurassa. Vähitellen hiljaisuus alkaa kuitenkin avata tilaa myös vaikeille kysymyksille. Liine käy läpi päättynyttä parisuhdettaan, lapsuuttaan ja sitä, miten menneisyys vaikuttaa yhä hänen tapaansa nähdä itsensä. Samalla henkilökohtainen tarina kasvaa kertomukseksi sukupolvien ketjusta ja siitä, kuinka historian jäljet kulkevat mukana nykyhetkessä.

Yksi romaanin kiinnostavimmista ratkaisuista on tapa, jolla yksityinen ja yhteiskunnallinen punoutuvat yhteen. Sukutilan naapurissa sijaitsee armeijan harjoitusalue, jonka räjähdykset rikkovat kesäisen luonnon rauhan. Taustalla vaikuttaa Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa, mutta Pihelgas ei kirjoita sotaromaania. Pikemminkin sota on jatkuvasti läsnä olevana muistutuksena siitä, miten hauraita turvallisuus ja vapaus voivat olla. Samalla se heijastuu Liinen omaan elämään, jossa myös hänen kehonsa ja mielensä ovat olleet erilaisten rajojen ja vallankäytön näyttämöitä.

Pidin erityisesti romaanin tunnelmasta. Pihelgas on alun perin runoilija, ja se näkyy hänen tavassaan kirjoittaa. Luonto ei ole pelkkä tapahtumien tausta, vaan olennainen osa kertomusta. Helle, ukkosmyrskyt, hyönteiset, kasvit ja metsät rakentavat vahvaa aistimaailmaa, jossa kesä tuntuu lähes käsinkosketeltavalta. Luonnon havainnointi rytmittää myös Liinen toipumista: ulkoinen maisema ja sisäinen maisema alkavat vähitellen heijastaa toisiaan.

Vaikka Rajalinja on vain hieman yli 150-sivuinen, se tuntuu yllättävän monikerroksiselta. Eron käsittelyn rinnalla romaani pohtii sukumuistia, naisten kokemuksia, väkivaltaa, identiteettiä ja Viron lähihistoriaa. Silti se ei tunnu ylikuormitetulta, vaan etenee rauhallisesti ja antaa lukijalle tilaa tehdä omia havaintojaan. Moniin suuriin teemoihin viitataan enemmän kuin niitä selitetään, mikä sopii hyvin romaanin vähäeleiseen tyyliin.

Olen aiemmin lukenut virolaisilta kirjailijoilta lähinnä historiaan sijoittuvia romaaneja, joten oli virkistävää tutustua tällä kertaa nykyhetkeen sijoittuvaan teokseen. Rajalinja onnistuu kuvaamaan samanaikaisesti sekä yhden ihmisen sisäistä toipumisprosessia että yhteiskuntaa, jossa historian kerrokset ja tämän päivän maailmanpoliittinen epävarmuus ovat jatkuvasti läsnä. Tunnelmallinen kesäinen miljöö ja kaunis kieli tekevät siitä romaanin, jonka äärellä viipyy mielellään vielä viimeisen sivunkin jälkeen.

Helmet-lukuhaaste 2026:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 14 – Kirjassa on robotti, drooni tai jokin vastaava laite.

Carolina Pihelgas:
Rajalinja
Lõikejoon (2024),
suom. Anniina Ljokkoi
Sammakko 2025

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Sinua voisi myös kiinnostaa

Suvi Ratinen: Pakolainen

Māris Bērziņš: Lyijyn maku

Maria Reva: Endling

Jevhenija Kuznjetsova: Tikapuut

Andrei Kurkov: Harmaat mehiläiset

Oksana Vasjakina: Haava

Kai Aareleid: Korttitalo

Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia

Ilmar Taska: Pobeda 1946

Seuraa Kirjaluotsia

Carolina Pihelgas elämänmuutos ero helmet2026 helmethaaste parisuhde pienoisromaani Rajalinja Viro