Letty and Marcia began a more leisurely tidying up. They did not speak of or break into gossip about the two men, who were accepted as part of the office furniture and not considered worthy of comment unless they did something surprisingly out of character. Outside, the pigeons on the roof were picking at each other, presumably removing insects. Perhaps this is all that we as human beings can do for each other, Letty thought. It was common knowledge that Marcia had recently had a serious operation. She was not a whole woman; some vital parts of her had been taken away, though whether womb or breast was not generally known, Marcia herself revealing only that she had undergone ‘major surgery’. But Letty did know that Marcia had had a breast removed, though even she did not know which one. Edwin and Norman had speculated on the matter and discussed it in the way men did; they felt that Marcia ought to have told them about it, seeing that they all worked together so closely. They could only conclude that the operation had made her even more peculiar than she had been already.
Barbara Pym: Quartet in Autumn
Olen säästellyt tätä Barbara Pymin romaania syksyyn, sillä nimen ja kansikuvan perusteella se on kovin syksyinen kirja. Tavallaan olikin, mutta nimi kyllä viittaa enemmän elämän ehtoopuoleen kuin vuodenaikaan. Kirjassa käydään läpi noin yksi vuodenkierto, että onhan se syksykin toki siellä mukana. Kesän Pym-äänikirjaputken jälkeen oli ihana palata pymiläiseen maisemaan vaihteeksi näin painetun kirjan muodossa. Maisema oli tavallaan tuttu, mutta silti kovin erilainen. Quartet in Autumn on Pymin seitsemäs romaani ja ehkä se tunnetuin, saihan se myös Booker-ehdokkuuden vuonna 1977. Romaanin julkaisua edelsi pitkä tauko. Pymin edellinen romaani oli julkaistu vuonna 1961, jonka jälkeen hän ikään kuin meni pois muodista, ei saanut kustantajia innostumaan. Tuo varmasti katkera ja turhauttava ajanjakso näkyy myös tämän romaanin tunnelmassa, joka on roimasti melankolisempi kuin edeltäjänsä. Vaikka tuttua ironista huumoriakin löytyy, varhaisemman tuotannon keveys loistaa poissaolollaan.
Siinä missä esimerkiksi Pymin esikoisromaanin Some Tame Gazelle vanhapiikasiskokset ottivat kaiken ilon irti tilanteestaan, tämän romaanin kvartetille eläkepäivät aukeavat lohduttoman yksinäisinä ja katkerina. Vaikuttaa siltä, että he eivät ole ottaneet iloa irti mistään eivätkä milloinkaan. Letty, Marcia, Edwin ja Norman ovat työskennelleet samassa toimistossa vuosia, mutta eivät ole muodostaneet kovin läheistä tuttavuutta. Kovin näkymättömiä he ovat muutenkin, kukaan ei tunnu tarkalleen tietävän mitä heidän osastollaan puuhataan, tietävätköhän itsekään. Sekin kertoo paljon, ettei heidän tilalleen aiota palkata ketään eläkepäivien koittaessa. Ja ne päivät ovatkin pian käsillä, ensimmäisenä Lettylla ja Marcialla.
Eksentrinen Marcia asuu yksin äitinsä pölyisessä vanhassa talossa, jossa hamstraa säilyketölkkejä, tyhjiä maitopulloja ja muovipusseja, ja ärsyyntyy jatkuvasti oven taakse tuppaavasta sosiaalityöntekijästä. Rintaleikkauksesta toipuvalle Marcialle työn tarjoamien rutiinien menetys vaikuttaa erityisen negatiivisesti. Hän eristäytyy yhä enemmän muusta maailmasta ja lakkaa syömästä ja huolehtimasta itsestään. Letty taas on asuntoa vailla, sillä hänen uusi vuokraisäntänsä, kristillisen herätysliikkeen pappi Mr Olatunde, on Lettyn mielestä liian äänekäs ja erikoinen afrikkalaisine seremonioineen. Lettyn oli tarkoitus viettää eläkepäiviä ystävänsä kanssa maaseudulla, mutta nyt Marjorie onkin menossa naimisiin. Edwin ystävällisesti järjestää Lettylle huoneen erään seurakuntalaisrouvan kodista.
Norman ja Edwin jatkavat vielä töitään toimistolla, joka tuntuu kovin tyhjältä ilman naisia. Edwin on porukasta ainoa, joka on ollut naimisissa, mutta on leski ja yksinäinen hänkin. Edwinin elämää rytmittää liturginen kalenteri, hän kiertää eri kirkoissa osallistumatta sen lähemmin seurakuntalaisten rientoihin. Normanin yksinäisyyttä kuvaa hänen tapansa käydä luonnontieteellisessä museossa tuijottamassa krokotiilien muumioita. Lukijana toivoo, että nämä neljä ihmistä näkisivät itsensä ja toisensa paremmin ja kurottaisivat toisiaan kohti. Paria kömpelöä lounastapaamista lukuun ottamatta jokainen heistä pyörii oman yksinäisyytensä ja tapojensa vankina. Tarvitaan traaginen väliintulo, jotta he ymmärtävät, että yhdessä vietetyt eläkepäivät eivät ole uhka vaan mahdollisuus.
Vaikka rakastin myös tätä Pymiä, aivan samanlaista nautintoa en saanut kuin hänen edellisistä romaaneistaan. Onneksi kuusi teosta on vielä lukematta ja aikajärjestyksessä seuraava on paljon kehuja saanut The Sweet Dove Died. Neljä Pymin romaania on julkaistu postuumisti, ne taitavat olla niitä kustantajien alunperin hylkäämiä teoksia. Uskallan toivoa, että niistä tavoitan vielä sen elämäniloisen ja silmää iskevän Pymin, johon varhaisemmassa tuotannossa rakastuin. Tämä vakavampi Pym vaatii hieman totuttelua, mutta jo nyt tätä kirjoittaessani huomaan löytäväni tästäkin kirjasta yhä uusia ulottuvuuksia, joita muistella myhäillen. Kuten tämä kirjailijan mainio silmänisku kustantajille, jotka eivät halua julkaista tietyistä kohderyhmistä kertovia kirjoja:
She [Letty] had always been an untamed reader of novels, but if she hoped to find one which reflected her own sort of life she had come to realize that the position of an unmarried, unattached, aging woman is of no interest whatever to the writer of modern fiction.
Tämä on muuten ainoa Pymin romaani, joka on suomennettu. Art House on julkaissut vuonna 1989 kirjan Raija Mattilan suomentamana nimellä Syksyinen seurue.
Barbara Pym:
Quartet in Autumn
Picador Classic 2015
(alunperin julkaistu 1977)
Omasta hyllystä
Joops, tämä on erinomaisen hyvä mutta muuhun tuotantoon verrattuna kyllä selvästi synkempi (tai se toinenkaan myöhäinen, An Academic Question, ei muistaakseni myöskään ollut mikään ilopilleri…)
Ja siinä mielessä vähän hankalaa kun tämä on ainoa suomennettu, kun en kuitenkaan oikein osaisi suositella tätä Pym-tutustumiseen…erinomaisen laadukas teos toki, mutta pari muuta teosta kannattaisi lukea ensin saadakseen paremman kuvan kirjailijasta.
Aivan samaa mietin. Jos olisin tämän lukenut ensimmäisenä, en varmaan olisi näin hurahtanut Pymin kirjoihin. Vaikka erinomainen teos onkin.