menu Menu
Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö
Intia, Käännöskirjallisuus, Otava, Roy Arundhati 04/09/2017 2 kommenttia
Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät Edellinen Tove Jansson: Bulevardi ja muita kirjoituksia Seuraava

Ympärillä levittyi kaupunki kilometrien päähän. Tuhatvuotias velhotar torkkui mutta ei nukkunut, ei edes siihen aikaan yöstä. Sen medusankallosta luikerteli harmaita ylikulkusiltoja, jotka solmiutuivat ja avautuivat keltaisten natriumlamppujen udussa. Kodittomien nukkuvat hahmot reunustivat korotettuja kapeita jalkakäytäviä ketjuttuen pää kiinni varpaissa, pää kiinni varpaissa, pää kiinni varpaissa silmänkantamattomiin. Velhottaren löysän pergamenttimaisen ihon poimuihin kätkeytyi vanhoja salaisuuksia. Jokainen ryppy oli katu, jokainen katu karnevaali. Jokainen tulehtunut nivel oli rapautunut amfiteatteri, jolla oli vuosisatojen ajan esitetty tarinoita rakkaudesta ja hulluudesta, tyhmyydestä ja ilosta ja sanoinkuvaamattomasta julmuudesta. Mutta nyt koittaisi sen henkiinheräämisen aamu. Uudet isännät halusivat piilottaa hänen kyhmyiset suonikohjunsa ulkomaisiin verkkosukkiin, ahtaa hänen kuihtuneet rintansa näpsäköihin topattuihin liiveihin ja sulloa hänen särkevät jalkansa suippokärkisiin korkokenkiin. He halusivat, että hän keinuttaisi kankeita vanhoja lanteitaan ja vaihtaisi suupieltensä irveen jähmettyneeksi tyhjäksi hymyksi. Se oli se kesä, jolloin Isoäidistä tuli huora.

Näin hurjin sanoin kuvaa Arundhati Roy Intian ja eritysesti Delhin nykykehitystä kauan odotetussa romaanissaan Äärimmäisen onnen ministeriö. Vuonna 1997 julkaistulla esikoisromaanillaan Joutavuuksien jumala Roy voitti Booker-palkinnon ja tämä kaksikymmentä vuotta myöhemmin julkaistu toinen romaani on jälleen Man Booker -ehdokkaana. Eikä suotta! Tämä kirjallinen ilotulitus (ehkä pikemminkin tykitys) on yhteiskunta-aktivistina toimivan Royn voimallinen kannanotto kotimaansa epäkohtiin ja väkivaltaiseen lähihistoriaan. Ja samalla todella vaikuttavaa, maailmanluokan kirjallisuutta!

Äärimmäisen onnen ministeriö ei suinkaan ole helppo romaani, mutta minulle se lähenteli täydellistä. Royn kieli on runsasta, värikylläistä ja hengästyttävää ja suomentaja Hanna Tarkka on tehnyt loistavaa työtä käännöksen kanssa. Sanoissa elää vahvasti Intia, sen kaoottinen, vahvoja kontrasteja täynnä oleva elämänmeno. Kerronta on paikoin rujoa, paikoin henkeäsalpaavan kaunista. Kirjassa ei ole selkeää juonta, vaan tarina koostuu epäkronologisessa järjestyksessä olevista palasista ja lukuisista henkilöistä, joiden tarinat tavalla tai toisella nivoutuvat yhteen. Kaksi henkilöä nousevat ylitse muiden. Toinen on intersukupuolinen Anjum, joka syntyi Aftab-nimiseksi pojaksi. Hän muuttaa jo nuorena Haaveiden taloon, jota asuttavat hijrat, komatta sukupuolta edustavan alakastin jäsenet. Myöhemmin hän perustaa hautausmaalle täysihoitolan, joka antaa turvapaikan erilaisille yhteiskunnan marginaalissa eläville ihmisille ja eläimille. Toinen keskeinen henkilö on arkkitehtinainen Tilo, jonka kautta avautuu myös ikkunat kolmen häntä rakastaneen miehen elämään.

Yhteiskunnallisia teemoja kirjassa on paljon, kuten rasismi, kastijärjestelmä, hindunationalismi, separatismi, korruptio, hallinnon mielivaltaisuus, eriarvoistuminen, alati kasvavat tuloerot ja ympäristöuhkat. Roy on selvästi ladannut kirjaansa kaiken kahdenkymmen vuoden aikana kasaamansa raivon. Erityisesti Roy tarttuu kuitenkin Kashmirin konfliktiin. Osin Intian, osin Pakistanin ja osin Kiinan hallitsema Kashmir on pitkään ollut sekä poliittisten että uskonnollisten konfliktien maaperää ja siellä on käyty useita sotia. Tilanne Kashmirissa on edelleen äärimmäisen sekava ja tulenarka. Jo 70 vuotta eli Intian ja Pakistanin itsenäistymisestä asti jatkunut konflikti on niin sekava soppa, että mitään helppoja ratkaisuja siihen ei ole lähimainkaan näköpiirissä. Royn kirjastakaan on turha odottaa selkeää kronologista selontekoa konfliktin vaiheista, puolista ja syistä. Roy onnistuu kuitenkin kuvaamaan juuri sen sekavuuden, toivottomuuden, vainoharhaisuuden, vallanjanon, mielivaltaisuuden ja silmittömän väkivallan tässä loputtomassa konfliktissa, jossa kärsijöinä on etenkin tavallinen kansa.

Kantaaottavan sanomansa lisäksi Äärimmäisen onnen ministeriö on myös vaikuttavaa kaunokirjallisuutta. Ajoittaisesta sekavuudesta huolimatta kokonaisuudesta jäi eheä ja tarkkaan harkittu vaikutelma. Nautin löytöretkestä näiden kiehtovien henkilöiden minulle kovin vieraassa maailmassa. Kuljin kirjan henkilöiden opastamana monenlaisten vahvojen tunteiden läpi. Onneksi kaikki ei ollut pelkkää tuskaa, surua ja kärsimystä, vaan joukossa oli myös iloa, hämmästystä ja rakkauttakin. Ehkä myös ripaus toivoa paremmasta huomisesta.

Kashmirin konfliktia sivutaan myös Nadeem Aslamin valtavan hienossa Pakistaniin sijoittuvassa romaanissa The Golden Legend.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan tietysti kohtaan 33 – Kirja kertoo Intiasta.

Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö
The Ministry of Utmost Happiness (2017), suom. Hanna Tarkka
2017 Otava
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Nannan kirjakimara
Reader, why did I marry him?
Sanoissa ja sivuilla

Äärimmäisen onnen ministeriö Arundhati Roy Intia Otava


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Hieno kirja ja pidin kaikesta sen raivokkuudesta, politiikasta ja ihmisten oikeusturvan esilletuomisesta hautausmaan uumenista 🙂

keyboard_arrow_up