Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Hetkellä jolloin päästän Annie Duschesnen portista sisään 14. päivänä elokuuta 1958, minuun iskee turtumus, ja se on aina merkki siitä että kohta lakkaan kirjoittamasta, koska se tuntuu oudolla tavalla vaikealta. Vaikeus ei tule muistojen puutteesta, pikemminkin haraan vastaan, jotta muistikuvat, makuuhuone, mekko, Émail Diamant -hammastahna – muisti on melkoinen lavastemestari – eivät vilistäisi ohitse, koska silloin minusta tulee pelkkä sivustakatsoja. Ongelmana on pikemminkin se, miten kuvata ja ymmärtää tytön, Annie D:n käytöstä, miten ymmärtää hänen riemuaan ja tuskaansa peilaamalla niitä vasten puolen vuosisadan takaisen yhteiskunnan sääntöjä ja käsityksiä, vasten sitä mikä oli normaalia kaikille muille paitsi pienelle ”edistykselliselle” yhteiskuntaryhmälle, johon tyttö ja muut kesäleiriohjaajat eivät kuuluneet.

– Annie Ernaux: Tytön tarina

Nobelisti Annie Ernaux’n tuorein suomennos Tytön tarina palaa kesään 1958, hetkeen joka jää määrittämään kokonaisen elämän suuntaa. Kahdeksantoistavuotias Annie kokee kesäleirillä ensimmäisen seksisuhteensa – ja samalla jotakin, jota hän ei vuosikymmeniin osaa kunnolla nimetä. Kyse ei kuitenkaan ole muistelmasta nostalgisessa mielessä. Ernaux ei kirjoita nuoruuttaan takaisin kauniiksi eikä eheäksi. Hän katsoo nuorta itseään melkein armottomasti, kuin vierasta ihmistä.

Kirja ilmestyi alun perin Ranskassa vuonna 2016 nimellä Mémoire de fille, ja on nyt julkaistu suomeksi kymmenen vuotta myöhemmin. Suomennoksesta vastaa Lotta Toivanen, ja käännös säilyttää hienosti Ernaux’n kielen niukkuuden ja tarkkuuden – sen, jossa jokainen lause tuntuu punnitulta eikä mitään ole liikaa.

Kirjan kiinnostavin ratkaisu on tapa, jolla Ernaux hajottaa oman muistonsa. Hän puhuu välillä “siitä tytöstä”, välillä itsestään minämuodossa, välillä lähes tutkijan äänellä. Hän käy läpi valokuvia, kirjeitä ja muistijälkiä kuin yrittäisi todistaa jotakin oikeudessa: mitä todella tapahtui, kuka tuo tyttö oli ja miksi häpeä jäi asumaan häneen niin pitkäksi aikaa. Muisti ei näyttäydy luotettavana kertomuksena vaan sirpaleisena, jatkuvasti muuttuvana rakennelmana.

Ernaux’n tapa kirjoittaa on tuttu hänen muustakin tuotannostaan: se on pelkistettyä, tarkkaa ja lähes kliinistä. Juuri siksi kirja tuntuu niin voimakkaalta. Hän ei alleviivaa tunteita eikä pyydä lukijaa järkyttymään. Silti monessa kohdassa tekstiä tekee mieli laskea kirja hetkeksi käsistä, koska nöyryytyksen, seksuaalisen vallankäytön ja ulkopuolisuuden kuvaus on niin paljasta. Myöhemmin Ernaux on itse viitannut kirjan tapahtumiin raiskauksena, mutta kirjassa kiinnostavaa on juuri se, ettei nuori Annie osaa itse ymmärtää kokemaansa sellaisena. Hän yrittää epätoivoisesti nähdä tapahtumat vapautena ja aikuisuuteen astumisena, vaikka samalla ympäristö kohtelee häntä halveksivasti.

Tytön tarina ei kuitenkaan ole vain kertomus seksuaalisesta häpeästä. Se on myös kirja luokasta, kielestä ja naiseudesta. Ernaux’n tuotannossa toistuu ajatus siitä, että yksityinen kokemus on aina sidoksissa aikaan ja yhteiskuntaan, eikä tämä teos ole poikkeus. 1950-luvun Ranskassa nuoren naisen seksuaalisuutta säädeltiin armottomasti, ja Ernaux näyttää tarkasti, miten häpeä syntyy muiden katseesta. Samalla hän kirjoittaa esiin jotakin hyvin tunnistettavaa: sen hetken elämässä, jolloin oma identiteetti alkaa rakentua toisten ihmisten määrittelyjen varaan.

Pidän Ernaux’ssa erityisesti siitä, ettei hän koskaan romantisoi kirjallisuutta tai muistamista. Hän suhtautuu kirjoittamiseen lähes välineenä, tapana kaivaa esiin jotakin, mikä muuten jäisi pimeään. Hänen kuuluisa tasainen kirjoitustyylinsä – ilman koristeita ja suuria eleitä – tekee kuvatuista kokemuksista usein vielä painavampia. Tytön tarina on tästä hyvä esimerkki: kirja ei huuda, mutta se jää ihon alle pitkäksi aikaa.

Annie Ernaux: 
Tytön tarina
Mémoire de fille (2016),
suom. Lotta Toivanen
Gummerus 2026

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Mitä luimme kerran

Sinua voisi myös kiinnostaa

Édouard Louis: Monique pakenee

Neige Sinno: Tiikerin raatelu

Annie Ernaux: Nuori mies

Annie Ernaux: Tapaus

Brigitte Giraud: Vivre vite

Tove Ditlevsen: Nuoruus

Deborah Levy: Mitä en halua tietää

Seuraa Kirjaluotsia

1950-luku Annie Ernaux häpeä muistaminen naiseus omaelämäkerrallinen romaani seksuaalisuus teini-ikä Tytön tarina