menu Menu
Anni Kytömäki: Kivitasku
Gummerus, Kotimainen kaunokirjallisuus, Kytömäki Anni, Suomi 24/09/2017 14 kommenttia
Katriina Ranne: Miten valo putoaa Edellinen Bandi: Syytös Seuraava

Nousen rosoista polkua, astun juurten päälle ja otan tukea rungoista. Miten Kerttu ikinä pääsi tästä ylös? Jokin lintu tohahtaa lentoon melkein jaloista ja lentää vaappuen oksiston turvaan. Minä olen vieras.

Ylhäällä istun avokalliolle ja katson Mustaselkää. Jää on epämääräisen kirjava kuin marmoripöytä, Mustasaari lepää suurena kalana sen keskellä. Kalalla on vankka ranka, nikamina ikivanhat männyt.

Aurinko on nousemassa. Siirryn vähän päästäkseni idästä heijastuvaan lämmönläikkään, paneudun makuulle ja suljen silmät. Kallio painaa selkää kuin se lepäisi minua vasten eikä päinvastoin. Olen sen pinnalla niin kevyt että katoan.

Luin Anni Kytömäen esikoisromaanin Kultarinta vasta tänä kesänä ja hurmaannuin sen kiehtovaan sukutarinaan ja viehkoon luontokuvaukseen täydestä sydämestäni. Myös Kytömäen uusin romaani Kivitasku oli minulle täyteläinen lukukokemus. Nautin Kytömäen aistikkaasta kielestä, taidokkaasta juonenpunonnasta, monitahoisista henkilöistä ja kiehtovista teemoista. Ehkä jonkun mielestä 645-sivuisessa kirjassa olisi tiivistämisen varaa, mutta minä tiiliskivien ystävänä ilahduin kun sain uppoutua tämän kirjan maailmaan pidemmäksi aikaa. Tämä on niitä kirjoja, josta haluaisi yhtä aikaa kuuluttaa koko maailmalle ja pitää visusti omana tietonaan. Tämä on myös niitä kirjoja, josta on vaikea kirjoittaa, sillä omaa vahvaa lukukokemusta on vaikea pukea sanoiksi. Yritän kuitenkin, eihän tässä muuten ole mitään mieltä 🙂

Kivitasku punoo yhteen monen sukupolven tarinan. Kirja alkaa 16-vuotiaasta Helenasta vuonna 1959. Helena haaveilee tutkimusmatkoista kaukaisiin maihin, mutta haaveiden ja vastoinkäymisten kesä päättyy toisenlaiseen matkaan. Helena passitetaan sairaalaan “lepäämään”. Toisessa aikatasossa seurataan Vekaa vuonna 2012. Vekan on määrä mennä sairaalaan osastohoitoon heikon vointinsa vuoksi, mutta hetken mielijohteesta hän hyppääkin bussiin ja matkustaa suvun mökille Louhurantaan piilottelemaan sukulaisilta ja naapureilta. Kolmannessa aikatasossa hypätään kauas taaksepäin, vuoden 1849 Venäjälle, missä vallankumouksellisia ajatuksia romaaneihinsa kirjoittanut Sergei seisoo teloituslavalla. Teloitus on kuitenkin näytöstä ja kuoleman sijaan Sergei tuomitaan pakkotyöhön Suomeen. Kivilouhoksella tapahtuva onnettomuus antaa hänelle mahdollisuuden rakentaa elämänsä uudelleen valehenkilöllisyyden turvin. Onnettomuudesta toipumisessa häntä auttavat kansanparantaja Maaria sekä hänen luonnonlapsityttärensä Katinka.

Vaikka henkilöiden tarinat alkuun tuntuvat täysin erillisiltä, kaikkien elämät kiertyvät lopulta saman itäsuomalaisen saaren ja kivilouhoksen ympärille. Luonto on edelleen vahvasti mukana Kytömäen kerronnassa ja luontokartoittajanakin toiminut Kytömäki on selvästi omalla mukavuusalueellaan kirjoittaessaan luonnosta. Siinä missä Kultarinta oli ylistys suomalaiselle metsälle, ovat Kivitaskun juuret tukevasti kiinni peruskalliossa – sekä oikeassa kallioperässä että ihmisen omassa peruskalliossa, aivoissa. Jokainen kirjan henkilö saa kääntää monet kivet löytääkseen onnea ja mielenrauhaa. Kiviin ja kallioihin liittyvä symboliikka ja mystiikka sitoo henkilöt toisiinsa ja osaksi loppumatonta ketjua. Pääsiäissaarten kivipatsaat suojelevat, ikiaikainen kallio paljastaa haudatun kasvot, erikoista silmäkiveä louhitaan ja rahdataan Pietarin palatseihin, yksi kirjaimellisesti kantaa kiviä rakkauden hintana. Kirjan pakahduttavimpia kohtia on kiviin liittyvä rituaali, jolla Katinka maksaa rakastettunsa vapaaksi.

Kivimateriaalin ohella suomalaiset kansanperinteet ja kansanuskomukset ovat yksi Kivitaskun rakennusaineista. Esimerkiksi verenseisauttaminen, yrteillä ja loitsuilla parantaminen ja maan alisesta houkutteleminen loitsimalla tulevat tutuiksi. Kirjan vahvat ja omaääniset, muiden silmissä hulluinakin pidetyt naiset kantavat verenperintönään tietoa näistä ikiaikaisista parannuskeinoista. Samalla he kamppailevat oman jaksamisensa äärirajoilla. Tarinan naisia yhdistää vaativuus itseä kohtaan, ulkopuolisuuden tunne ja tarve vetäytyä omiin maailmoihin. Itsemääräämisoikeus omaan kehoon ja mieleen on myös keskeinen teema. Mielenterveys ja psykologiset ilmiöt kiinnostavat minua lukijana ja tässä kirjassa näitä teemoja käsiteltiin kiinnostavalla tavalla.

Usein eri aikatasoissa liikkuvissa kirjoissa joku aikatasoista nousee kiinnostavammaksi kuin muut ja ne muut kahlaa nopeasti läpi päästäkseen taas sen vetävimmän pariin. Kivitaskussa tätä epäsuhtaa ei tapahtunut, tosin vähän harmitti, että Helenan tarina jäi niin pitkäksi aikaa taka-alalle. Nautin sekä nykyajassa tapahtuvasta että historiallisesta kuvauksesta yhtä paljon ja ne tasapainottivat hyvin toisiaan. Kivitaskun kerronta on toisaalta viehättävän vanhanaikaista, toisaalta vahvasti tätä päivää. Monipolvisen sukutarinan palapeli rakentuu vähitellen ja kätkee sisäänsä yllätyksiä loppuun asti. Viehätyin, vaikutuin ja viihdyin!

Anni Kytömäki: Kivitasku
Gummerus 2017
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Amman kirjablogi
Annelin lukuvinkit
Jokken kirjanurkka
Kirja hyllyssä
Kirjapolkuni
Kirjasähkökäyrä
Kirjojen keskellä
Kirsin kirjanurkka
Kulttuuri kukoistaa
LM-Mummin kirjastossa
Lukuaikaa etsimässä
Normandiani
Tekstiluola
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Anni Kytömäki Gummerus kansanperinne Kivitasku luonto mielenterveys sukutarina


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Tämä oli laaja perhetarina, mutta samalla myös kokosi perheen jäsenet yhteen. Minäkin olisin halunnut tutustua enemmän Helenaan, sillä olen myös kiinnostunut mielenterveydestä ja ihmisten hyvinvoinnista.

    1. Helenan tarina oli kiinnostava ja vähän tosiaan harmitti kun se jäi niin pian taka-alalle. Nuorta Helenaa olisi voinut seurata pidempäänkin.

  2. Olen lukenut kiinnostuneena arvioita niin Kultarinnasta kuin Kivitaskustakin, ja Kultarinnan lukemisen myös aloittanut. Vaikka ymmärrän niiden olevan hienoja romaaneja, en tiedä, ovatko ne minun romaanejani.

  3. Vaikutuin kirjasta Kirja vieköön! -tapahtumassa. Kuulostaa hienolta ja jotenkin kauniilta. Huomaan, että kirjaa on luettu ihanan monessa blogissa! Kirja täytyy laittaa muistiin.

    1. Harmitti kun en päässyt ensimmäiseen Kirja vieköön -iltaan. Olisin erityisesti halunnut kuulla Kytömäkeä. Tämä on ihana kirja, niin kuin oli Kultarintakin 🙂

  4. Luin tekstisi silmäillen, sillä olen yrittänyt välttää Kivitaskusta lukemista ennen kuin itse luen sen. Rakastin Kultarintaa ja paineet Kytömäen toista kirjaa kohtaan ovat omalta osaltani suuret. Tarina kuulostaa aivan hurjan kiinnostavalta, pitää yrittää tarttua tähän kirjaan pian. Olen sen jo hyllyyni ostanutkin.

    1. Minä tosiaan luin Kultarinnan vasta tänä kesänä ja odotukset Kivitaskua kohtaan oli todella suuret. Joskus liian suuret odotukset johtaa kolossaaliseen pettymykseen, mutta tämän kirjan kohdalla niin ei onneksi käynyt. Olen kateellinen, että sinulla on tämä kokemus vielä edessä 🙂

  5. Tämä on tosiaan hieno teos. Erityisesti luontokuvaus yhtä aikaa kosketti ja vaikutti. Kultarinta on minulla vielä lukematta. Odotukset ovat kyllä aika kovat tämän jälkeen!

  6. Minä rakastin tarinan kerroksellisuutta ja kiemurtelua. Kuitenkaan se ei missään kohtaan toistanut itseään.
    Ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaista minun listoillani.

  7. Oi, tämä odottaa pöydälleni lukemista ja aina harmittaa, että joku muu kirja menee edelle. Voisinpa minäkin kirjoittaa, että olen tiiliskivien ystävä. Anni Kytömäen kirjoista luen aina vain hyvää, joten jouluna viimeistään uppoudun tähän.

keyboard_arrow_up