Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä

Carlson Anna-Riikka, Elämäkerta, Suomi, Tietokirjallisuus, WSOY 08/05/2024 0 kommenttia

Tommi Kinnunen: Kaarna

Edellinen

Alejandro Palomas: Un país con tu nombre

Sinä otat minut todesta. Minä otan sinut todesta.
Tuon sinulle terveisiä ihmisiltä, jotka ottavat sinut todesta.
Uskoa. Ottaa todesta. Rakastaa. Eikö tämä kaikki saa luottamaan tulevaan, silloinkin kun tuntuu, että kaikki kulkee väärään suuntaan? Eikö meille aina jää toivo siksi, että kykenemme uskomaan toisiimme, ottamaan toisemme todesta?
Meillä on ollut hauskaa. Olemme nauraneet paljon. Kerron joitakin tarinoita uudestaan. Kysyt usein, mitä tarkoitan tällä. Ja miksi sanon näin. Sanoilla on niin paljon painoa. Ne ovat kuin kosketus. Ihmiset hipaisevat toisiaan vahingossa mutta koskettavat tarkoituksella. Minä haluaisin jäädä sanoihin, jotka olen saanut sinulta.
Haluaisin järjestää juhlat, joissa kuulisit kaiken sen, mitä minä kuulen sanojesi painosta joka viikko. Haluaisin järjestää talkoot, joissa tallottaisiin näkyviin polkuja, jotka ovat piilossa ja joita kulkemalla voi keväisin suojella kosteikkolintujen pesiä. Samoissa talkoissa rakennettaisiin linnunpönttöjä. Haluaisin, että saisit kaikki rakkaasi lähellesi, niin etteivät ihmiset olisi niin kaukana toisistaan. Haluaisin sinulle hyvää hiljaisuutta. Sellaista, jossa sulatella kaikkea sitä, mikä kohtaamisista jää ihmiseen. Haluaisin, että olisi jotain, mikä yhdistäisi meitä kaikkia. Sanat, puut, tämä maa. Mahdollisuus ottaa jokainen todesta.
Huomaathan, mitä sinä olet saanut aikaan?
Anna-Riikka Carlson: Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Rakas Anna-Riikka Carlson,

Sallinet, että lainaan kirjasi muotoa ja kirjoitan ajatuksiani siitä näin kirjeen muodossa. Yritin kirjoittaa neutraalimmalla tavalla, mutta tämän lukukokemuksen jälkeen se ei tuntunut riittävältä tavalta ilmaisemaan sitä kaikkea, mitä kirjasi lukeminen minussa herätti. Olen itse asiassa yrittänyt aloittaa tämän tekstin kirjoittamista jo monta kertaa, mutta se on tuntunut kovin vaikealta. Pelkään, etten löydä oikeita sanoja tavoittamaan lukukokemusta. Niin käy yleensä silloin, kun kirja on todella koskettanut. Joskus olen jättänyt kirjoittamatta sellaisista teoksista, mikä on harmittanut jälkikäteen. Siksi nyt yritän.

Kirjasi Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä on haikeankaunis kunnianosoitus rakastetulle kirjailijalle ja samalla voimakas puheenvuoro lempeyden ja hellyyden puolesta. Kirjoitat ystävyydestäsi ikääntyvän kirjailijan kanssa ja halustasi vahvistaa Eeva Kilven jättämää jälkeä ja merkitystä, ei pelkästään kirjallisuudelle, vaan myös yhteiskunnallisesti. Eeva Kilpi on esikuva, joka on teostensa kautta tullut tunnetuksi luonnon, evakkokarjalaisuuden ja naiseuden kuvaajana, mutta myös tekojensa kautta vahvana ympäristönsuojelijana ja feministinä. Tätä perintöä vaalien johdatat lukijan mukaan sinun ja Eevan ainutlaatuiseen ystävyyteen. Koska tahansa voi tapahtua jotakin hyvää.

Otat myös lukijan osalliseksi kirjan syntyprosessiin, siihen miten Eeva itse sysää sen liikkeelle ajatuksena yhteisestä kirjasta ja miten se Eevan haurauden edetessä muuttaa muotoaan. Kun Eeva ei enää pysty kirjoittamaan, hänen ajatuksensa saavat muodon sinun avullasi. Eeva myös rohkaisee sinua tuomaan vahvemmin itseäsi kirjaan ja se on viisasta Eevalta. Pidän todella paljon kirjan kerrontaratkaisusta. Elämäkerrat jäävät usein jotenkin ulkokohtaisiksi, tällä sinun henkilökohtaisemmalla otteella Eeva herää todella eloon, tuntuu kokonaiselta ihmiseltä. Otat lukijan mukaan kohtaamisiin niin, että se tuntuu etuoikeudelta. Tuntuu kuin olisi itse mukana juomassa teetä ja syömässä leivoksia ja keskustelemassa kirjallisuudesta, luonnosta ja elämästä. Kuvaat niin elävästi Eevan läsnäoloa ja olemusta, että pystyn helposti näkemään hänet kuuntelemassa tarkkaavaisena, kun luet hänelle, ja innostumassa välittämistäsi terveisistä. Miten ihanaa, että hän aina muistaa kysyä, mitä sinulle kuuluu! Se on arvokas piirre ihmisessä ja siinä olette Eevan kanssa samanlaisia.

Kohtaamiset Eevan Tapiolan kodissa ja myöhemmin hoivakodissa ovat vavahduttavia. Kun Eeva ei pääse enää maailmalle, tuot maailman hänelle. Luotte yhdessä aina syyn juhlaan. Lisääntynyt haurauskin näkyy. Välillä sanat katoavat ja väsymys ottaa vallan. Koskettavasti tuot esiin myös oman hätäsi ja surusi nähdessäsi ystäväsi heikkenevän. Aina jaksat kuitenkin olla läsnä ja pitää kädestä. Ja kun Eeva on taas pirteämpi, hän ei taaskaan unohda kysyä mitä sinulle kuuluu. Kiitos, kun jaat sen myös lukijoille. Lukijana odotan käyntiä Eevan luona, mutta yhtä suurella mielenkiinnolla lähden seurassasi Lapin tuntureille tai Eevalle tärkeään Piskolaan. Kuljetat lukijan myös rajan taakse Hiitolaan, Eevan lapsuudenkotiin Karjalaan. Sinne ei ole mahdollista päästä käymään, mutta elävästi olet senkin kuvannut Eevan omiin teksteihin nojaten. Pidän siitä, miten tekstissäsi ajat, tapahtumat ja erilaiset teemat kerrostuvat ja ovat samanaikaisesti läsnä. Eevan tärkeät elämäntapahtumat, hänen kirjoituksensa, tämä aika jota elämme, sinun kokemuksesi ja ajatuksesi, teidän kohtaamisenne ja keskustelunne, koko ihmiskuntaa kohtaavat muutokset – ne kaikki nivoutuvat kauniiksi kokonaisuudeksi, joka on runsas ja elämänmakuinen. Kaiken läpäisee rakkaus ja toivo paremmasta huomisesta.

Kerroit kirjasi julkkareissa ja mainitset kirjassakin, että olet saanut perinnöksi ylisukupolvisen ilon. Kerrot myös, että tiedostat sen olevan lahja, ja haluat jakaa lahjastasi eteenpäin vaalimalla yhteyksiä toisiin ihmisiin ja luomalla uusia yhteyksiä erilaisten ihmisten välille. Tätä kaikkea oletkin tehnyt todella anteliaasti ja ihailen tapaasi kohdata ihmisiä niin avomielisesti ja aidosti kiinnostuen. Kun katson pelkästään tänä vuonna lukemiani kirjoja, lähes kaikissa käsitellään ylisukupolvista traumaa. Suvussa periytyvä ilo tuntuu olevan harvinaisempaa ja sen esiin nouseminen kirjallisuudessa todella harvinaista. Traumasta kun saa irti enemmän draamaa. Kyllä tässäkin kirjassa ylisukupolviset traumat kummittelevat, Eevan kautta. Kirjoitat, miten sota ja kodin jättäminen Karjalaan ovat vaikuttaneet Eevaan ja miten ne näkyvät hänen teoksissaan. Avioero ja pojan kuolema ovat myös henkilökohtaisia tragedioita, joista Eeva on kirjoittanut niihin kaikista yksityisimpiin muistikirjoihinsa, jotka nyt ovat sinun hallussasi. Miten suuren luottamuksenosoituksen olet Eevalta saanut!

Huomaan lukeneeni kirjaa jonkinlaisessa pumpulisessa pilvessä, joka oli tarttunut minuun jo kirjan julkkareissa. Sellainen lempeydellä ja kiitollisuudella kyllästetty pehmeys. Kirjan lukeminen vei vahvasti samaan tunteeseen, mutta samalla yritin pyristellä sitä vastaan ja asettua kriitikon asemaan. Eikö kirjabloggaajankin kuuluisi tarkastella kirjaa kriittisesti ja minähän kuulun nykyään Suomen arvostelijain liittoonkin! Jossain kohtaa lukemista alkoikin häiritä toisteisuus, kun usein tapaamisissa luet Eevalle samoja runoja ja Eeva hämmästelee kuinka on voinut noinkin kirjoittaa ja sitten kerrot terveisiä lukijoilta ja Eeva hämmästelee miten on noin häntä osattu lukea ja sitten toteatte, miten tämä kaikki on totta ja tapahtuu teille tässä ja nyt. Olisiko tuota toisteisuutta voinut vähän karsia? Ehkä olisi, mutta samalla ammun heti alas oman kritiikkini. Tuo asioiden toistuminen edustaa juuri sitä “totuutta”, se on juuri sitä rakkautta ja välittämistä, että jaksaa tapaamisesta toiseen lukea toiselle ne tärkeimmät tekstit, sanoa ne tärkeät asiat yhä uudelleen ja uudelleen, tehdä toisen nähdyksi ja kuulluksi. Se on niin kaunista huolenpitoa, että sitä sietää toistaakin!

Ylisukupolvisen ilon ja ystävyyden lisäksi kirja tuo esiin, miten myös Eevan teokset ovat koskettaneet lukijoita ylisukupolvisesti. Luet usein Eevalle lukijapalautteita, joita hän edelleen saa runsain mitoin. On hämmästyttävää, miten yllättynyt hän on joka kerta omien tekstiensä vastaanotosta ja vaikuttavuudesta. Olisiko jotain karjalaista vaatimattomuutta? Kirjasi tarjoaa sopivasti makupaloja Eevan laajasta tuotannosta ja osoittaa kuinka monipuolinen kirjailija hän on. Otteet teoksista ovat kuin houkuttelevia täkyjä tutustua tarkemmin Eevan tuotantoon ja miten ainutlaatuista ja jännittävää ymmärtää, että aarrearkusta löytyy vielä paljon lisää materiaalia tuleviin teoksiin.

Olin noin puolivälissä kirjaa, kun juttelin puhelimessa anoppini kanssa, joka oli parhaillaan kuuntelemassa sinun itsesi lukemaa äänikirjaversiota. Anoppini kirjahyllyssä olen Eeva Kilven kirjoja nähnyt ja olemme hänestä monesti keskustelleet. Sininen muistikirja ilmestyi sopivasti juuri hänen 80-vuotissyntymäpäivänsä aikoihin ja annoin sen silloin hänelle lahjaksi. Nyt viisi vuotta myöhemmin annoin syntymäpäivälahjaksi värikkään kukkakuvioisen aamutakin, jossa hän voi nauttia aamukahvinsa parvekkeellaan kukkiensa keskellä. Kirjat hän nauttii nykyään heikentyneen näön vuoksi äänikirjamuodossa, joten sinun ääntäsi hän on luultavasti kuunnellut siellä kukkien keskellä. Annoin kirjasi myös omalle äidilleni. Hän vei sen mökille ja aikoi lukea siellä pienissä paloissa fiilistellen, jos “omalta tuotannoltaan” ehtii. Eevan hengessä äitini on vuosia kirjoittanut muistiin mökkimuistoja ja alkoi nyt keväällä lukea vanhoja muistikirjojaan läpi. Kirjoittajan omien sanojen mukaan aika hyvää tekstiä, joka paranee kirja kirjalta. Ne minä saan joskus perinnöksi. Niitä muistelmia ei varmasti koskaan julkaista, mutta lupaan vaalia niitä samalla kunnioituksella kuin sinä, Anna-Riikka, vaalit Eevan kirjallista perintöä.

Lopuksi vielä kirjasi välityksellä Eevan muistiinpanoista poimittu ajatus, joka aika tarkkaan sanoittaa oman suhteeni kirjallisuuteen: Ilman lukemista on harhaileva tunne, kuin ei olisi paikkaa mihin laskeutua. Kiitos Anna-Riikka, että annoit mahdollisuuden laskeutua juuri näihin sanoihin. Ja vielä.. Eeva Kilpi kirjoittaa eräässä runossaan näin:

Hyvä Jumala.
Anna linnuille pesiä.
Anna lapsille hyviä isiä ja äitejä.
Anna yksinäisille vanhuksille joku
joka ottaa heidät syliin.
(Kiitos eilisestä, 1996)

Ainakin kirjasi puitteissa näihin rukouksiin on selvästi vastattu. Toivon sinulle ja Eevalle vielä paljon merkityksellisiä kohtaamisia. Toivon myös, että tämä kirja innoittaa sen lukijoita konkreettisiin tekoihin: suojelemaan puita, silittämään läheisen kättä, sanomaan kauniita sanoja toisilleen.
Huomaathan, mitä sinä olet saanut aikaan?

Helmet-lukuhaaste 2024:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 25 – Kirjassa vietetään juhlapyhää.

Anna-Riikka Carlson:
Rakas Eeva Kilpi. Nämä juhlat jatkuvat vielä
WSOY 2024

Muissa blogeissa:
Levoton lukija
Tuijata. Kulttuuripohdintoja

PS. Itselläni tuli tämän kirjan lukemisen jälkeen tarve tutustua laajemmin Eeva Kilven teoksiin, niitä uusia julkaisuja odotellessa. Vanhempia teoksia löytyy hyvin lainaan kirjastoista ja omaksi antikvariaateista. *Tästä ostoksille Finlandia Kirjan Eeva Kilpi -kokoelmaan.