Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Kaikki viileän alkukesän päivät Iris vaanii noita kahta. Joskus Toffen kanssa, mutta silloin, kun äiti ehtii katsoa Toffen perään, hän vaanii yksin. Hän taivaltaa dyyneillä ja kahlailee fladalla etsimässä. Toivomassa, että näkisi heistä edes vilauksen. Sillä siitä hetkestä lähtien kun Iris näki lapset ensimmäistä kertaa, hän tiesi, että juuri heitä hän on odottanut. Koko ikänsä: noita kahta.

Ja kun Iris eräänä iltana nojailee pohjoiseen niemenkärkeen vievän sillan kaiteeseen ja heittelee kiviä matalana lainehtivaan salmeen, hän näkee heidä taas. He lähestyvät siltaa mantereen puolelta ja tytön nauru helisee kaukaa. Äkkiä Iris on ujo, hän kääntää katseensa alas ja raaputtaa kynnellään sillankaiteen hilseilevää pintaa, joka irtoaa ohuina suikaleina.

Tuuli puhaltaa mereltä. Harmaalokki laskeutuu sillankaiteelle jalkojaan roikottaen, se katselee iristä ankaran keltaisilla silmillään.

Tytön ja pojan askeleet kumisevat puusillalla. Iris on jo oppinut erottamaan ne toisistaan. Tytön keveät, leikkisät askeleet. Pojan hitaat, melkein vastahakoiset. Lapset kuiskaavat toisilleen, pysähtyvät. Ja Iris tajuaa, että nyt, juuri nyt ihme tapahtuu.
– Missä sinä asut? tyttö kysyy Irikseltä.
Iris osoittaa. Ei uskalla vielä katsoa silmiin. Vaan juoksee kotiinsa ja odottaa.

– Anna-Kaisa Linna-Aho: Auringon ääni

Anna-Kaisa Linna-Ahon romaani Auringon ääni sijoittuu Perämeren rannikon dyyneille kesään, joka on yhtä aikaa kirkas ja levoton. Tässä ympäristössä kaksitoistavuotias Iris elää perheensä kanssa. Äiti käy töissä kaupassa ja isä kalastaa, ja päivisin Iris jää usein kotiin veljensä Toffen kanssa. Toffe on kuusitoistavuotias, mutta sairaus on tehnyt hänen kehityksestään toisenlaista. Hänen mielialansa voivat kääntyä nopeasti, ja Iriksen on opittava tunnistamaan pienetkin merkit siitä, milloin kaikki on hyvin ja milloin jokin on muuttumassa. Hän kantaa vastuuta veljestään tavalla, joka ei ole aivan tavallinen kaksitoistavuotiaalle. Silti heidän suhteensa ei ole pelkkää huolta: Toffessa on myös leikkisyyttä ja lämpöä, hetkiä jolloin hän on Irikselle enemmän liittolainen kuin hoidettava.

Kesän rytmi muuttuu, kun Iriksen ovelle ilmestyy tyttö. Saisiko Iris nyt ystävän, jota on hartaasti odottanut? Mai on tullut äitinsä kanssa dyyneille kesäksi. Samassa taloudessa asuu myös toinen äiti ja tämän poika Hans. Myöhemmin lähistölle muuttaa vielä Lasse isänsä kanssa. Kesäporukka alkaa olla kasassa ja leikki voi alkaa. Iris, Mai, Hans, Lasse ja Toffe muodostavat nopeasti oman pienen maailmansa, jossa aikuiset jäävät etäisiksi ja kesä tuntuu rajattomalta.

Hans kantaa kuitenkin mukanaan kysymystä, johon kukaan ei tunnu vastaavan. Hänen isoveljensä Måns katosi kaksi vuotta aiemmin. Aikuisten selitykset ovat epämääräisiä tai olemattomia, ja juuri se tekee asiasta entistä painavamman. Kun jotakin ei kerrota, se alkaa kasvaa mielessä. Linna-Aho kirjoittaa tarkasti siitä, miten lapset rakentavat ymmärrystään maailmasta. He näkevät aikuisissa levottomuutta, kuulevat katkonaisia keskusteluja ja kohtaavat toisinaan rannalla sotilaita, joita on käsketty vältellä. He aistivat, että jotakin on tekeillä, mutta kokonaisuus jää heiltä piiloon. Se tekee kesästä kaksijakoisen: samaan aikaan on leikkejä ja seikkailuja, mutta myös jotakin, mitä ei osata nimetä.

Romaanin taustalla on Suomen historian levoton hetki juuri ennen itsenäistymistä. Auringon ääni ei kuitenkaan kerro tapahtumia historian näkökulmasta, vaan siitä, miltä tuo aika näyttää lapsille, jotka elävät sen keskellä. Heidän maailmansa on täynnä havaintoja, mutta vähän varmuuksia. Dyynit, meri ja tuuli muodostavat romaanissa oman tilansa, jossa kesä tuntuu jatkuvan pitkään. Silti vähitellen käy selväksi, ettei tämä kesä jää samanlaisena mieleen kaikille. Kun yksi pojista katoaa, lasten maailma saa äkkiä uuden mittakaavan. Auringon ääni on romaani hetkestä, jolloin lapsuuden suojakuori alkaa säröillä. Ei siksi, että lapset yhtäkkiä ymmärtäisivät kaiken, vaan siksi että he alkavat nähdä enemmän kuin ennen. Dyynien maisema pysyy samana, mutta sen merkitys muuttuu. Kesä ei ole enää pelkkä kesä, vaan alku jollekin, jonka seurauksia lapset eivät vielä osaa aavistaa.

Linna-Ahon kerronta on rauhallista ja tarkkaa. Hän rakentaa tunnelmaa pienistä havainnoista: siitä, miten tuuli liikuttaa hiekkaa, miten lasten huomio kiinnittyy johonkin yksityiskohtaan, miten aikuisten sanat katkeavat kesken. Maisema on romaanissa vahvasti läsnä, mutta vielä vahvemmin läsnä on lasten tapa katsoa maailmaa – suoraan, uteliaasti ja joskus hieman väärin ymmärtäen. Juuri siinä piilee romaanin viehätys: lukija näkee hieman enemmän kuin lapset, mutta joutuu silti kulkemaan lähes yhtä sokkona heidän rinnallaan. Kirjailijan jälkisanat valaisevat romaanin historiallista taustaa ja saavat katsomaan juuri luettua vielä hieman toisin. Auringon ääni on hämeenlinnalaisen Anna-Kaisa Linna-Ahon kolmas romaani. En ole lukenut edellisiä, mutta pidin tästä romaanista niin paljon, että ne alkoivat kiinnostaa.

Helmet-lukuhaaste 2026:
Helmet-haasteessa sijoitan kirjan kohtaan 39 – Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

Anna-Kaisa Linna-Aho: 
Auringon ääni
Otava 2026

* Osta kirja Finlandia Kirjasta

Muissa blogeissa:
Kirjakaapin kummitus
Kirjarouvan elämää

Sinua voisi myös kiinnostaa

Suvi Ratinen: Pakolainen

Petra Rautiainen: Puuntappajat

Miina Supinen: Kultainen peura

Minna Rytisalo: Sylvia

Jenni Räinä: Vaino

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

Anni Kytömäki: Mirabilis

Seuraa Kirjaluotsia

1910-luku Anna-Kaisa Linna-Aho Auringon ääni helmet2026 helmethaaste itsenäistyminen lapsuus Perämeri salaisuudet ystävyys