Kaikki on kiinni ajoituksesta. Miten meidät nähdään, miten tulkitaan. Millaisiksi muovaudumme toisten silmissä. Uskallammeko hypätä alas, olla yhdessä. Joskus jyrkänne on vain symbolinen, joskus niin korka ettei sen reunalta pysty edes kurkistamaan alas.
Haluan elää määritelmien ulottumattomissa, Karl sanoi, identiteetti tyhjänä kuten Keats muotoili.
Ja Julia ymmärsi jo.
Kun he jakoivat huomionsa, kuriositeetteja ja miniatyyrimaalauksia oli jokaisessa hetkessä niin monta, että he olivat läkähtyä. Yhdessä päivässä he kokivat enemmän kuin monet koko elämänsä aikana. He kävivät kaikkialla. He matkustivat maailman ympäri ja takaisin.
Eikä heitä kiinnostanut miltä se näytti muiden silmissä. Muita ei ollut.
Ensimmäisen persoonan ihme. Monikon ensimmäisen persoonan ihme.

Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama

Anna-Kaari Hakkaraisen vuonna 2016 julkaistu romaani Kristallipalatsi on pitkään ollut lukulistallani, sitä on minulle moni suositellut. Mutta niin siinä sitten kävi, että se on edelleen lukematta vaikka uusikin romaani jo julkaistiin. Päätin olla tekemättä samaa virhettä uudestaan ja kurkistin heti Dioraaman maailmaan. Sen perusteella päädyn itsekin suosittelemaan itselleni lisää Hakkaraista. Eli Kristallipalatsi vahvistaa sijojaan lukulistallani.

Dioraama on romaani, jota on vaikea selittää. Se on niitä kuuluisia “kannattaa kokea itse” -romaaneja. Sen maailma on niin runsas, ettei se millään mahtuisi yhteen dioraamaan. Julia ja Karl tapaavat Biologisessa museossa ja viettävät muutaman kuumeisen kiihkeän päivän ja yön yhdessä. Tiet erkanevat 17 vuodeksi, mutta kumpikaan ei pysty unohtamaan toista. Kun tekoälyn parissa tutkimusta tekevä Julia osallistuu seminaariin Roomassa, hän arvaa joutuvansa kohtaamaan Karlin ja muistonsa. Paluu kotiin sysää Julian rauhattomaan tilaan. Hän vetäytyy tuttuun hotellihuoneeseen konstruoimaan pala palalta nuo menneet päivät ja hetket uudestaan. Muistinsa palatsista Julia yrittää rakentaa heijastusta kokemastaan rakkaudesta. Siinä tämän dioraaman asetelma pääpiirteissään. Kannattaa astua rohkeasti sisään ja pysähtyä rauhassa yksityiskohtien ja ajatusten äärelle.

Kuten Julia ja Karl valitsemassani lainauksessa, minäkin olin lukijana välillä läkähtyä romaanin kuoriositeettien viidakossa. Ne monesti ihastuttivat ja saivat tekemään henkisiä alleviivauksia, mutta loivat myös kalvon itseni ja tarinan välille. Katsoin Juliaa ja Karlia kuin dioraaman lasin läpi. He olivat siellä esillä lukuisine yksityiskohtineen, mutta yrittäessäni päästä heitä lähelle, onnistuin aina lyömään nenäni välissämme olevaan lasiin. Ehkä tämä oli kirjailijan nerokas tarkoituskin. Toisaalta kirjassa on myös selkeitä ankkuripaikkoja, joihin kiinnittyä: esimerkiksi kirjassa nimettömäksi jäävä hotelli, jonka esikuvan täytyy olla Turun Park Hotel. Minäkin olen viettänyt sen erikoisessa tunnelmassa talvisen viikonlopun ja tunnistin elävästä kuvauksesta miljöön papukaijoineen.

Dioraamat ovat ikkunoita toiseen todellisuuteen. Taidokkaat dioraamat antavat vaikutelman fyysistä kokoaan suuremmasta tilasta ja asettelullaan vahvistavat syvyysvaikutelman illuusiota. Anna-Kaari Hakkaraisen Dioraama onnistuu myös olemaan kokoaan suurempi ja pintaraapaisua huomattavasti syvällisempi kuva rakkaudesta, ihmisyydestä ja maailmasta. Se on älykäs ja vahvatunnelmainen romaani, joka onnistuu yhtä aikaa olemaan kiinni menneessä, tässä ajassa ja tulevassa. Rakkaus on teemana ajaton ja rajaton.

Anna-Kaari Hakkarainen kertoo kirjastaan Helsingin Kirjamessuilla sunnuntaina 27.10. klo 11 Töölö-lavalla.

Anna-Kaari Hakkarainen: Dioraama
Tammi 2019
Kirjastolaina

Muissa blogeissa:
Helmi Kekkonen
Lumiomena

Sinua voisi myös kiinnostaa

Anja Portin: Muistokirjoitus

Annastiina Storm: Kerro, kerro

Suvi Vaarla: Westend

Elina Hirvonen: Punainen myrsky

Emma Puikkonen: Lupaus

Seuraa Kirjaluotsia

Anna-Kaari Hakkarainen Dioraama muisti rakkaus Tammi