All of this transpired quietly; no one turned to watch life’s drama unpacked in the gallery, but still I made a sound. I put my hand to my mouth to stop it, but it had already gotten away from me. It was his voice, Eddie Triplett’s voice coming out oh this old man’s mouth. ”Eddie.”
”I didn’t mean to chase you,” he said.
”He thought he saw your mother,” my husband said.
Eddie shook his head. ”I knew it wasn’t your mother.”
”At first,” Jonathan. said. ”When he first saw you. Look, you’re crying. Daphne never cries,” he said to Eddie. ”I can count on one hand the number of times.” He cut himself off to take the handkerchief out of his pocket and hand it to me.
”Duck,” Eddie said, his voice full of sorrow.
And with that I bowed my head and covered my face. I hadn’t known there was something in me to break, but there it was and break it did. I stepped into an open crack in time and fell backwards. It was not a few tears. Jonathan put his arm around my shoulder, understanding none of it but knowing the big reveal should not have come here, in front of art. ”What do you say the three of us go to the Dining Room and get a glass of water, a cup of tea?”
Did I nod? It didn’t matter. I said nothing as my husband guided us out of Modern and Contemporary, Eddie Triplett following along. I remembered Eddie Triplett as a taller man, but that’s because I had been quite small at the time of our acquaintance. I hadn’t seen him in more than forty years, almost forty-five. Eddie Triplett walked behind us now, wanting to die. How did I know this? Because I wanted to die myself, and our hearts were forever stitched together, mine and Eddie’s.

– Ann Patchett: Whistler

Ann Patchett kuuluu niihin kirjailijoihin, joiden uuden romaanin haluan lukea heti. Whistler osoittautui kuitenkin vielä paremmaksi kuin osasin odottaa. Kuuntelin sen Patchettin itsensä lukemana äänikirjana ja annoin sille Goodreadsissa spontaanisti viisi tähteä. Se on minulle harvinaista. Yleensä ehdin viimeistään kirjan päätyttyä keksiä jonkin pienen varauksen, mutta tällä kertaa en halunnut.

Romaanin päähenkilö Daphne Fuller on 53-vuotias kirjallisuuden ja kirjoittamisen opettaja yksityisessä tyttökoulussa. Eräänä päivänä hän kiertelee New Yorkin Metropolitan Museum of Artissa miehensä Jonathanin kanssa, kun he huomaavat vanhan miehen seuraavan heitä. Mies osoittautuu Eddie Triplettiksi, Daphnen entiseksi isäpuoleksi, jota hän ei ole nähnyt lähes 45 vuoteen.

Eddie oli lyhyen aikaa naimisissa Daphnen äidin kanssa tämän ollessa yhdeksänvuotias. Daphne rakasti häntä syvästi, ja heitä yhdisti myös pelottava kokemus, josta Daphnelle jäi arpi kasvoihin. Sitten avioliitto päättyi ja Eddie katosi hänen elämästään. Vuosien mittaan Daphne oli siirtänyt hänet ja koko tuon ajanjakson niin kauas mielestään, ettei ollut enää ymmärtänyt kaipaavansa häntä. Siksi jälleennäkeminen murtaa hänessä jotakin. Daphne alkaa museossa itkeä hallitsemattomasti, ja kohtaaminen avaa tien lapsuuteen, jonka hän oli kuvitellut jättäneensä taakseen.

Daphne ja Eddie alkavat tavata uudelleen. Lapsen ja isäpuolen suhteesta on tullut kahden aikuisen kohtaaminen, jossa kumpikin tietää menneisyydestä asioita, joita toinen ei tiedä. Samalla Daphne joutuu tarkastelemaan uudelleen muistoja, joiden varaan hän on rakentanut käsityksensä lapsuudestaan ja omasta merkityksestään Eddien elämässä. Hän on aina uskonut olleensa tavalla tai toisella vastuussa äitinsä ja Eddien erosta. Vielä raskaampaa on ajatus siitä, että hän olisi pilannut Eddien elämän. Kun he alkavat puhua menneisyydestä, Daphne huomaa kuitenkin muistaneensa monet ratkaisevat tapahtumat väärin. Lapsen tekemät tulkinnat ovat kulkeneet hänen mukanaan vuosikymmeniä, vaikka niiden lähtökohdat eivät ole pitäneet paikkaansa.

Tämä on yksi romaanin kiinnostavimmista aiheista. Patchett kuvaa hienosti sitä, kuinka muistot eivät ole muuttumattomia tallenteita vaan kertomuksia, joita rakennamme vajavaisten tietojen varaan. Lapsena syntynyt käsitys voi ohjata koko aikuiselämää, vaikka kukaan ei olisi koskaan vahvistanut sen olevan totta. Menneisyyteen palaaminen ei ole Daphnelle yksinkertaisesti vapauttavaa. Hän joutuu kokemaan uudelleen asioita, joiden luuli jo menettäneen voimansa, ja katsomaan läheisiään toisin kuin ennen. Tilanteeseen tuo oman haikeutensa se, että Eddie on vakavasti sairas. Aikaa heidän suhteensa uudelleen rakentamiselle ei ole rajattomasti.

Daphnen perhe on muutenkin kiinnostava kokonaisuus. Hänen äitinsä on ollut kolmesti naimisissa ja suhtautuu menneisyyteen kuin asiaan, jonka on jo päättänyt omalta osaltaan. Daphnen psykologina työskentelevä sisko Leda katsoo perheen historiaa eri tavalla kuin Daphne, mutta sisarten keskusteluissa tulee hyvin esiin, ettei ammattikaan anna valmista pääsyä oman perheen totuuksiin. Sama lapsuus voi näyttää eri ihmisille täysin erilaiselta, eikä kukaan tunne edes läheisimpien ihmisten suhteita kokonaan.

Sekä Daphne että Eddie olivat nuorina haaveilleet kirjailijan urasta. Eddie päätyi kustannustoimittajaksi, Daphne kirjallisuuden opettajaksi. Tarinat ovat olleet heille tapa jäsentää maailmaa ja myös selviytyä siitä. Romaani ei kuitenkaan romantisoi kertomusten voimaa, vaan näyttää myös niiden vaarallisemman puolen: tarina voi auttaa ymmärtämään elämää, mutta se voi yhtä hyvin peittää näkyvistä sen, mitä todella tapahtui. Kirjan nimi viittaa Eddien kertomaan tarinaan Whistler-nimisestä hevosesta. Hevonen ei ole romaanissa niinkään symboli eläinrakkaudelle kuin Daphnea ja Eddieä yhdistävälle mielikuvitukselle. Heidän suhteensa rakentuu osittain yhteisten kertomusten varaan, ja juuri siksi niiden toden ja keksityn rajat ovat niin merkityksellisiä.

Whistler ei ole juonivetoinen romaani, vaikka sen ytimessä on vähitellen avautuva salaisuus. Patchett ei rakenna jännitystä suurilla paljastuksilla vaan sillä, kuinka Daphnen käsitys menneisyydestä alkaa hiljalleen muuttua. Olennaista ei lopulta ole vain se, mitä tapahtui, vaan se, miksi ihmiset ovat kertoneet tapahtumista itselleen juuri tietynlaista tarinaa.

Aihe olisi voinut helposti muuttua ylitunteelliseksi. Kuoleva entinen isäpuoli, uudelleen löytynyt kiintymys ja lapsuuden väärinymmärrysten korjaaminen tarjoaisivat runsaasti mahdollisuuksia lukijan tunteiden laskelmoituun ohjailuun. Patchett kirjoittaa kuitenkin niin hillitysti ja tarkasti, ettei romaani tunnu missään vaiheessa manipuloivalta. Hän suhtautuu henkilöihinsä myötätuntoisesti mutta ei päästä heitä liian helpolla. Ihmiset salaavat asioita, välttelevät vaikeita kysymyksiä ja rakentavat elämästään itselleen sopivia versioita. Samalla he voivat aidosti rakastaa toisiaan ja yrittää parhaansa. Patchettin maailmassa nämä asiat eivät sulje toisiaan pois.

Kuuntelin romaanin Patchettin itsensä lukemana, mikä sopi siihen täydellisesti. Hänen lukutapansa on rauhallinen ja eleetön, mutta lämmin. Hän ei korosta tunteita tarpeettomasti, vaan luottaa tekstiin ja sen hiljaiseen huumoriin. Äänikirjaa kuunnellessa tuntui ajoittain siltä kuin kirjailija olisi kertonut Daphnen tarinaa suoraan kuulijalle.

Romaanin taustalla on tunnistettavissa aineksia Patchettin omasta elämästä. Hän on kirjoittanut kolmesta isästään ja heidän vaikutuksesta kirjailijuuteensa esimerkiksi esseekokoelmassaan These Precious Days. Whistler ei silti tunnu avainromaanilta tai kirjalliselta tilinteolta. Henkilökohtaisesta lähtökohdasta kasvaa yleisempi romaani muistista, perheestä ja siitä, kuinka vähän lopulta ymmärrämme edes oman elämämme ratkaisevista hetkistä. Daphne joutuu kohtaamaan sen, ettei hänen vuosikymmeniä mukanaan kantamansa kertomus ollut totta, mutta hänen tunteensa olivat silti todellisia. Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta sen merkitys voi muuttua.

Whistler on hienovarainen ja lämmin romaani sovinnosta, vanhemmuudesta ja uudelleen löytyvästä kiintymyksestä. Ennen kaikkea se kertoo niistä jäljistä, joita ihmiset jättävät toisiinsa, vaikka yhteinen aika olisi lyhyt ja välissä olisi vuosikymmenten hiljaisuus. Whistler on viisas, kaunis ja vaivattoman tuntuinen romaani, jonka päättyessä tunsin ennen kaikkea kiitollisuutta siitä, että olin saanut viettää aikaa Daphnen ja Eddien seurassa.

Ann Patchett: 
Whistler
Harper 2026
Äänikirjan lukija: Ann Patchett

Sinua voisi myös kiinnostaa

Elizabeth Strout: The Things We Never Say

Virginia Evans: The Correspondent

Sarah Moss: Ripeness

Charlotte Wood: Stone Yard Devotional

Ann Patchett: Tom Lake

Ann Patchett: These Precious Days

Ann Patchett: The Dutch House

Seuraa Kirjaluotsia

äänikirja Ann Patchett elämänmuutokset englanninkielinen ihmissuhteet muistot perhe vanhemmuus Whistler