Päiväsaikaan Joonaanmäen taivaalla liitelee monenlaista lintua: haahkaa, uikkua, kormoranttia, tiiraa, tilheä ja varpushaukkaa. Inkeri ja minä olemme todenneet, että niitäkään kaikkia ei löydy lintukirjasta. Melkoisen varmasti osa linnuista on karannut tarinoista, hamsalintuja, garudoita, alkonosteja. Ihmisarkaa taivaan väkeä. Ja kuten vuodenajat täällä, eivät muutkaan asiat ole ihan kuin toisaalla. Jotkut vieraistamme ovat nähneet varjojen liikkuvan itsekseen, kuulleet kummia ääniä ja heränneet näkymättömien kätten kosketuksiin.

Ja unet, ne ovat täällä vahvoja. Venäläisnainen, joka talossa ennen meitä asusti, varoitteli niistä ja paljon enemmästäkin, mutta emme me kuunnelleet. Joskus kuulee, mitä toinen sanoo, vasta kun on kokenut saman. Meille on ajan myötä tullut tavaksi kuitata se kaikki sanomalla, että saari on vähän maailman reunan tuolla puolen.

Teinivuosina tuli kuunneltua CMX:ää ja kirjahyllystä löytyy myös yksi A. W. Yrjänän runoteos. Nyt se saa kaverikseen Yrjänän esikoisromaanin Joonaanmäen valaat, joka on juuri niin fantastinen ja villi seikkailukertomus kuin Yrjänältä vain voi odottaa. Yrjänä kertoi Helsingin Kirjamessujen bloggaajatapaamisessa, että rakasti lapsena Jules Vernen kirjoja ja halusi kirjoittaa vanhaa seikkailukirjaperinnettä kunnioittavan tarinan, jollaisen olisi itse halunnut aikoinaan lukea. Kirjassa onkin vanhanaikaisen seikkailukirjan henkeä ihan ulkoasua myöten. Kaunis kultakoristeinen kansi, ornamentein kehystetyt liehureunaiset rivitykset ja kokosivun piirrokset houkuttelevat sukeltamaan tämän omaperäisen tarinan syvyyksiin. Kirjan graafisesta suunnittelusta vastaa Mika Wist.

Joonaanmäki on saari jossakin Porvoon edustalla, mutta kuitenkin vähän tunnetun maailman reunan ulkopuolella. Siellä asuvat pariskunta Johannes ja Inkeri ja heidän seuranaan sekalainen joukko eriskummallisia ihmisiä ja eläimiä. Saarella arki on juhlaa ja juhla arkea ja kaikki verhoutuu unenomaiseen utuun ja ihmetykseen. Elokuun taittuessa syksyyn saaren väki tempautuu mukaan arvoitusten sokkeloon ja kaikkien aikojen seikkailuun, josta ei puutu vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Juonenkäänteitä on turha sen kummemmin selitellä, mutta raotetaan verhoa sen verran, että matkustusmuotoina ovat ainakin 1800-luvun sukellusvene ja aikakone. Marsissakin piipahdetaan.

Sain Yrjänältä itseltään sellaisen kuvan, että kirja sopii ihan kaikenikäisille. Koska 8-vuotias poikani piti jo pari vuotta sitten Jules Vernen Kapteeni Nemosta, päätin lukea kirjan pojalleni. Alkuun lukemisesta ei meinaa tulla mitään, kun poika koko ajan keskeyttää ja kysyy: “Mikä on semafori, mikä on seslonki ja ottomaani, mitä tarkoittaa sosiaalinen konstruktio, entä ikosaedri ja euklidinen?” Sovimme, että kaikkea ei tarvitse ymmärtää, voi vain keskittyä tunnelmaan. Todellisuudessa en osaa edes vastata kaikkiin kysymyksiin. Välillä on vaikea erottaa mikä on Yrjänän omaa mielikuvitusta ja mikä korkeampaa fysiikkaa. Mutta se ei haittaa. Ensimmäisen osan lopussa, kun valaat nousevat taivaalle uimaan täydenkuun ympärillä, poika huokaa “Tätä kirjaa on ihana kuunnella!” ja minä vastaan “Tätä kirjaa on ihana lukea ääneen!”. Hetken olemme molemmat euforisessa tilassa. Pojan suosikkeja kirjassa ovat erityisesti hassut eläimet: Johanneksen parrassa asustava kirkkomusiikista pitävä Hildegard-hiiri, miltei näkymätön Hilbert-kirahvi joka on tehty matematiikasta sekä valas nimeltä Iiiiiiiiiiiuuuuuuuuuuttsaaaaaaaaaalquaaaaaaathhhhhhhh. Tulikohan tarpeeksi kirjaimia..

Pari iltaa myöhemmin alan lukiessa epäröidä ja pidän pitkiä taukoja skannatakseni ennalta mitä tuleman pitää. Kuvaan astuvat natsisotilaat, maailman tuhovoimaisimmat aseet sisältävä salainen kontti ja kotipolttoista giniäkin nautitaan vähän väliä. Lukiessani vanhaa käsikirjoitusta natsisotilaan huuruisesta kirjeestä, alan sensuroida lukemaani ja vaikenen lopulta tyystin. Sovimme pojan kanssa, että hän lukee kirjan joskus isompana itse loppuun. Jatkan lukemista siis yksin. Loppujen lopuksi kirjan keskivaiheella olevan kirjeen ja sen ympärillä käydyn keskustelun lisäksi mitään kovin jyrkkää kirjassa ei tule vastaan. Villiä meno kyllä on. Poika olisi varmasti nauttinut matkasta Nautiluksella ja siitä kun tarinaan astuu meille rakkaan Pikku Prinssin luoja Antoine de Saint-Exupéry. Toivottavasti poika päättää tarttua kirjaan joskus myöhemmin.

Joonaanmäen valaat on mielikuvituksen ilotulitusta, seikkailua maailmassa, jossa kaikki on mahdollista. Kirjan tunnelma on yhtä aikaa syvän inhimillinen ja maagisen ylimaallinen. Kirja kietoo vahvasti taikapiiriinsä ja saa taatusti ajatukset pois arkihuolista. Yrjänä kertoi bloggaajatapaamisessa, että vaikeinta kirjan kirjoittamisessa oli keksiä henkilöille nimet. Niinpä hän päätyi lainaamaan nimet naapureiltaan, aidon Joonaanmäen asukkailta. Kaikki antoivat luvan nimensä käyttöön. Kukapa ei haluaisi päätyä osaksi tällaista seikkailua!

A. W. Yrjänä: Joonaanmäen valaat
Johnny Kniga 2017
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Eniten minua kiinnostaa tie
Kujerruksia

A. W. Yrjänä Johnny Kniga Joonaanmäen valaat Jules Verne seikkailu