Riemukasta uutta vuotta! Alkuun heti muistutus uudenvuoden arvonnasta, jossa voi voittaa sarjalipun Baba Lybeck, kirja vieköön! -kirjallisuustapahtumiin. Arvonta löytyy täältä ja päättyy 3.1.2017 klo 14. Onnea arvontaan!

Vuosi ehti jo vaihtua, mutta vielä on hyvä hetki katsoa taaksepäin ja summata millaisista lukuelämyksistä vuosi 2016 koostui. Jos tilastoni Goodreadsissa ja täällä blogissa pitävät paikkansa, olen vuoden 2016 aikana lukenut yhteensä 116 kirjaa. Kaikki vuonna 2016 lukemani kirjat on listattu täällä. Lista on lukemisjärjestyksessä ja kaikki blogissa arvioidut kirjat on linkitetty. Vähän yllättäen joulukuu muodostui lukemisen kannalta superkuukaudeksi, luin peräti 17 kirjaa joulukuun aikana.

Kaikista näistä reilusta sadasta kirjasta en ole suinkaan kirjoittanut blogissa, vaan blogiin arvioitavaksi päätyi 47 kirjaa. Lukutahtini on siis yli kaksinkertainen kirjoitustahtiini verrattuna. Ehkäpä tähän tulee muutos tänä vuonna. Kaikista vuoden aikana lukemistani kirjoista 23 oli kotimaisia. Ulkomaisista 27 luin englanniksi, loput suomeksi. Joskus oli kirjabloggaajien keskuudessa puhetta siitä, onko tapana suosia oman sukupuolen kirjailijoita lukuvalinnoissaan. Itse en ole koskaan kiinnittänyt asiaan tietoisesti huomiota ja nyt nopealla laskutoimituksella näyttää siltä, että suunnilleen puolet lukemistani kirjoista oli naisen ja puolet miehen kirjoittamia.

En muista lukeneeni viimeisen vuoden aikana yhtään huonoa kirjaa ja suosikkien valitseminen joukosta on äärimmäisen vaikeaa. Yritän nostaa esiin joitakin erityisiä helmiä sekä blogattujen että blogin ulkopuolelle jääneiden joukosta. Koska lastenkirjoista bloggaaminen jäi vähemmälle, nostan niistä esiin tässä useamman. Lopussa myös katsaus kesken jääneisiin kirjoihin.

Koskettavimmat kotimaiset

Moni muu on varmasti kanssani samaa mieltä, että vuosi 2016 oli uskomattoman upea vuosi kotimaisen kirjallisuuden saralla. Itsekin päädyin lukemaan enemmän kotimaista kuin yleensä, yhteensä 23 kotimaisen kirjailijan teosta. Näistä jopa 16 oli vuoden 2016 aikana julkaistuja kirjoja. Parhaiten jäivät mieleen upeat esikoisromaanit, Finlandia-voittaja Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista, Soili Pohjalaisen Käyttövehkeitä ja vuoden lempikirjani Minna Rytisalon Lempi. Siitä en kyennyt kirjoittamaan blogiin, kun en löytänyt oikeita sanoja, joilla olisin tehnyt kunniaa kirjalle ja henkilökohtaisesti tärkeälle lukukokemukselle. Onneksi pääsin keskustelemaan tuntemuksistani suoraan Minna Rytisalon kanssa Helsingin kirjamessuilla 🙂

Paras lopetus

Minulle yksi vuoden koskettavimpia käännösromaaneja oli Kate Atkinsonin Hävityksen jumala Kaisa Katteluksen suomentamana. Siinä oli kaiken muun hienouden lisäksi rohkein ja yllättävin lopetus pitkään aikaan. Alla katkelma arviostani.

Kirjan loppu on suorastaan järisyttävä. Vaikka olinkin nauttinut lukemastani suunnattomasti jo siihenkin asti, lopetus nosti koko komeuden täysin uusiin sfääreihin. Ratkaisu on ehkä jopa hivenen uhkarohkea, mutta ainakin minun mielestäni riski kannatti ottaa, sillä se tekee tarinan vieläkin merkityksellisemmän ja todistaa mikä voima fiktiossa piilee.

Vuoden Goodreads-löydöt

Olen vuoden aikana lukenut useamman minulle ennestään tuntemattoman kirjailijan teoksen, jota on suositeltu Goodreadsissa lukuhistoriani perusteella. Lähes kaikki näistä suosituksista ovat olleet ihan nappivalintoja ja olen löytänyt monta hyvää kirjailijaa seurattavaksi, mm. irlantilaiset Edna O’Brien ja Maggie O’Farrell sävähdyttivät kirjoillaan The Little Red Chairs ja This Must Be the Place. Goodreadsin suosituksesta luin myös Jessie Burtonin huikean hienon romaanin The Muse, ja nyt odottaa lukuvuoroaan tammikuussa ilmestyvä suomennos Burtonin esikoiskirjasta Nukkekaappi. Yllättävin ja mieleenpainuvin Goodreads-löytö oli kuitenkin Wally Lambin We are water, josta ajatuksiani alla.

Wally Lambin kunnianhimoinen perhesaaga teki minuun suuren vaikutuksen. En vieroksu synkkiäkään teemoja, mutta We are water jää mieleen ennen kaikkea positiivisella pohjavireellään. Perhe Oh on lastattu inhimillisyydellä, anteeksiannolla, lämmöllä ja välittämisellä. Tummien vesien pauhun läpi saattaa lopulta kuulla elämänmyönteisen ja toiveikkaan kevätpuron solinan.

Lempikirjailijoiden komeat ja vähemmän komeat paluut

Vuoden aikana on ilmestynyt joitakin lempikirjailijoideni uusia teoksia. Niihin kohdistuu aina suurimmat odotukset ja pettymys on suuri, jos kirja ei vastaakaan odotuksia. Eniten jännitin kestolempparini John Irvingin ja pitkään ja hartaasti odottamani Jonathan Safran Foerin uusia romaaneja. Molemmat luin kärsimättömänä heti niiden julkaisun jälkeen englanniksi. Irvingin Avenue of Mysteries julkaistiin kyllä pian myös suomennettuna nimellä Ihmeiden tie. Irving aiheutti tällä kertaa lievän pettymyksen, mutta olen antanut sen jo hänelle anteeksi. Sen sijaan Jonathan Safran Foerin Here I Am oli kyllä komea paluu yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Jos yhden pyynnön voisin molemmille herroille esittää, se olisi tämä: Mr Irving, vähemmän Viagraa, ja Mr Foer, vähemmän masturbointia ensi kerralla, kiitos!

Naiskirjailijoista kestosuosikkeihini kuuluvat kaksi Katea ylitse muiden, jotka eivät petä koskaan. Kate Mortonin The Lake House oli sopivan viihdyttävä ja koukuttava luettava vuoden alkuun ja tuo jo aiemmin mainittu Kate Atkinsonin Hävityksen jumala osui ja upposi niin kuin aina.

Lastenkirjojen tärkeät teemat

Poikani aloitti syksyllä koulutiensä ja on jo osannut lukea ja kirjoittaa parin vuoden ajan. Innostus itsenäiseen lukemiseen ei kuitenkaan ole vielä suuren suurta ja eniten poika nauttii kirjoista äidin lukemana. Olemmekin lukeneet yhdessä vuoden aikana 21 lastenromaania emmekä aio tästä jokailtaisesta rutiinista luopua. Blogia aloittaessani oli aikomus kirjoittaa arvioita myös lastenkirjoista, mutta se on harmillisesti jäänyt kovin vähälle. Siksi kokoan tähän parhaat palat lastenhuoneen nojatuolissa vietetyistä illoista. Lukemissamme kirjoissa yhdistävä teema on ollut ilmastonmuutos ja luonnonsuojelu. Löysimme vuoden alussa Etsijät-sarjan, josta olemme nyt lukeneet kaikki kuusi osaa. Etsijät on Erin Hunter -nimellä toimivan kirjailijaryhmän eläinfantasiasarja, jossa pohjoisen villissä luonnossa seikkailee neljä yllättävää ystävystä: harmaakarhu Toklo, jääkarhu Kallik, mustakarhu Lusa sekä salaperäinen muotoaan muuttava harmaakarhun pentu Ujurak. Tämä ilmastonmuutoksen vaikutuksia hienosti esiin nostava ja mytologisia piirteitä hyödyntävä sarja nousi poikani suosikiksi. Myös minä pidin sarjasta kovasti, vaikka ääneen lukijan näkökulmasta ärsyttikin kirjojen lievä toisteisuus ja se että aina oltiin parin karhunmitan päässä jostain.

Tutustuimme myös pariin muuhun kiinnostavaan eläinaiheiseen sarjaan. Alexander McCall Smith oli minulle ennestään tuttu mm. afrikkalaisesta naisten etsivätoimistosta kertovasta Mma Rawotse tutkii -sarjasta. En tiennyt, että hän on kirjoittanut myös lapsille. Luimme kaikki suomennetut Akimbo-sarjan kirjat. Sarjassa rohkea kymmenenvuotias Akimbo-poika asuu Afrikassa lähellä luonnonsuojelualuetta ja tutustuu erilaisiin afrikkalaisiin eläimiin. Nopealukuisissa ja sopivan jännittävissä seikkailuissa pelastetaan eläimiä mm. salametsästäjien kynsistä. Afrikkaan luonnonsuojelualueelle sijoittuu myös toinen lukemamme sarja, jonka on kirjoittanut Lauren St. John. Sarjan ensimmäisessä kirjassa Valkoinen kirahvi päähenkilö Martine menettää vanhempansa tulipalossa ja joutuu muuttamaan Etelä-Afrikkaan isoäitinsä luo, jota ei ole koskaan tavannut. Sawubonan luonnonsuojelualueella asuessaan Martine huomaa saavansa poikkeuksellisen yhteyden villieläimiin ja saa tietää omaavansa erikoisen lahjan, joka liittyy eläinten parantamiseen. Hänen kaksi parasta ystäväänsä ovat valkoinen kirahvi sekä Ben-niminen poika, jonka kanssa hän tulevissa kirjoissa seikkailee pelastaakseen eläimiä salametsästykseltä. Luimme kirjat väärässä järjestyksessä, ensin kolmas (Viimeinen leopardi), sitten neljäs (Elefantin tarina), sitten ensimmäinen (Valkoinen kirahvi) ja lukemista odottaa vielä sarjan toinen osa Delfiinien laulu. Kirjat ovat itsenäisiä tarinoita, joten oudosta järjestyksestä ei ollut pahemmin haittaa. Sarjasta on olemassa vielä ainakin yksi sarvikuonoista kertova osa, jota ei ole vielä suomennettu.

Kotimaisista lastenkirjoista hauska tuttavuus oli Tomi Kontion Viidakon kutsu, jossa ystävykset Alpo ja Alma lähtevät Kainuuseen etsimään salaperäistä alkuperäiskansaa, vimboja. Aloitimme kirjan lukemisen sopivasti syyslomareissulla Kuhmossa, valitettavasti vimboja ei näkynyt vaikka aika korvessa käytiin. Uudemmista kotimaisista lastenkirjoista meitä viihdytti Noora ja Jenna Kunnaksen Kaheli Sakki ja Pöyhkeä Paroni.

Keskeytetyt kirjat

Kolme kirjaa jätin kesken vuoden aikana, en siksi että ne olisivat olleet huonoja, vaan siksi että tartuin niihin väärään aikaan. Yksi niistä oli José Saramagon Lissabonin piirityksen kirjuri. En vaan sillä hetkellä jaksanut nauttia Saramagon hengästyttävistä virkkeistä ja säästeliäästä pisteen käytöstä. Toinen keskeytetty oli Janice Y. K. Leen The Expatriates, joka ei temmannut mukaansa tarpeeksi nopeasti kilpaillakseen muiden yöpöydällä odottavien aarteiden kanssa.Kolmas oli Arturo Pérez-Reverten Hombres Buenos, jota aloittaessani 583 sivua 1700-luvun Euroopasta kertovaa runollista tekstiä espanjaksi kuulosti vielä hyvältä ajatukselta, mutta väsähdin lopulta puolessa välissä. Samaa kohtaloa ei toivon mukaan ole luvassa Carlos Ruiz Zafónin yli 900-sivuiselle romaanille El laberinto de los espíritus, jonka aion lukea heti kun olen kertauksen vuoksi saanut luettua uudelleen Tuulen varjo -sarjan edelliset kolme romaania (yksi vielä jäljellä).

Tätähän voisi jatkaa loputtomiin, mutta eiköhän tämä summannut tärkeimmät. Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti. Toivotan sinulle loisteliasta kirjavuotta 2017!

keskeytetyt kirjat lastenkirjat lempikirjat vuoden 2016 kirjat