Ainakin hän saisi nauttia kauneudesta. Ei karkeasta silmän koreudesta. Kauneus sinänsä, yksinkertainen, puhdas kauneus – Bedford Place joka johtaa Russell Squarelle. Se johtui tietenkin suorista linjoista ja avaruudesta; symmetrinen käytävä; ja sen lisäksi valaistut ikkunat, pianon, gramofonin ääni. Saattoi aavistaa kaikenlaista miellyttävää tapahtuvan suljetuissa taloissa; ja sitten äkkiä, jokin peittämätön ikkuna, avoin ikkuna paljasti pöydän ympärillä istuvan ihmisryhmän, nuoria tanssipareja, miehen ja naisen keskustelemassa, palvelustytön nojaamassa ulos (heidän omituinen mielitekonsa työn päätyttyä), sukkia kuivamassa ullakkoikkunan kamanalla, papukaija, joitakin kukkia. Kiehtovaa, salaperäistä, suunnattoman rikasta, tämä elämä. Ja suurella puistoaukealla, missä vilisi ja puikkelehti vaunuja, kuljeksi lempiviä, syleileviä, suuren puun varjoon painautuvia pareja. Se oli liikuttavaa. Niin hiljaista ja sievää, että sen ohi hiipi arasti ja huomaamatta ollakseen keskeyttämättä toimitusta, jonka häiritseminen olisi ollut pyhyyden häpäisemistä. Tämä oli mielenkiintoista. Jatkuva sädehtivä ilotulitus.

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Tämän hyllynlämmittäjän olisi voinut lukea klassikkohaasteeseen, mutta siihen oli nyt muita suunnitelmia. Minulla ei ole mitään muistikuvaa siitä, miten Mrs. Dalloway on päätynyt kirjahyllyyni, mutta epäilisin, että se on tullut ostettua Tunnit-elokuvan innoittamana joskus 2000-luvun alussa. En ole varmasti ainoa, joka kiinnostui Woolfista nähtyään tuon elokuvan tai luettuaan Michael Cunninghamin romaanin, johon elokuva pohjautuu. Tunnit kertoo kolmesta naisesta, joita yhdistää Virginia Woolfin romaani Mrs. Dalloway. Nyt viimein minäkin pääsin sukeltamaan Mrs. Dallowayn maailmaan.

Mrs. Dalloway on yhden päivän aikana tapahtuva tajunnanvirtaromaani, jossa tarkastellaan seurapiirirouva Clarissa Dallowayn valmistautumista illan juhlien emännöintiin. Clarissa päättää heti aamusta lähteä kaupungille hankkimaan kukat juhliin, aamukin on niin raikas ja suloinen, ja palvelustytöllä kädet muutenkin täynnä töitä. Lontoon katuja kävellessään Clarissa palaa muistoihin, etenkin nuoruudenrakastettu Peter Walsh ja rakas ystävä Sally Seton nousevat mieleen, kuin enteillen heidän yllätysvierailujaan illan juhlissa.

Samaan aikaan ja osin samoja polkuja vaeltelee sodan traumatisoima Septimus Warren Smith yhdessä italialaisen Rezia-vaimonsa kanssa. Lääkäri ei tunnu ottavan vakavasti miehen psyykkisiä oireita ja huolestunut Rezia on viemässä miestään toisen lääkärin diagnosoitavaksi. Apu tulee kuitenkin liian myöhään. Clarissa ja Septimus eivät koskaan kohtaa toisiaan henkilökohtaisesti, mutta heidän elämänsä risteävät silti merkityksellisellä tavalla. Päivä huipentuu illan juhliin, joissa Clarissa loistaa emäntänä ja joissa piipahduksensa tekee myös itse pääministeri. Vaikka juhlat ovatkin päällisin puolin onnistuneet, Clarissan sisäinen maailma ei ole enää entisensä.

Lukemisen taustalla häilyy koko ajan tieto kirjailijan itsemurhasta, olihan se myös Tunnit-elokuvan avauskohtaus. Mrs. Dallowayssa yksinäisyys, ulkopuolisuuden tunteet, mielen hauraus ja myös itsemurha ovat kaikki läsnä surullisena pohjavireenä. Kirjassa on silti myös keveyttä ja kauneutta, seurapiirien supinoita ja ilon ja onnen hetkiä. Keveyden tunne tulee myös tajunnanvirtatekniikasta ja äkkinäisistä näkökulman vaihdoksista, aivan kuin perhonen liihottelisi paikasta toiseen ja laskeutuessaan jonkun olkapäälle samalla avaisi ikkunan kyseisen henkilön tajuntaan. Tekniikka vaatii lukijalta täydellistä keskittymistä, muuten on vaikea seurata kenen pään sisässä milloinkin ollaan. Kirjassa ei ole selkeitä lukuja ja näkökulma ryöpsähtelee eri suuntiin hyvinkin yllättäen. Kirja ei siis päästä lukijaa helpolla, mutta imee silti vastustamattomasti mukaansa taianomaiseen tunnelmaan. Woolfin teksti on pakahduttavan kaunista ja vivahteikasta.

#hyllynlämmittäjä

Virginia Woolf:
Mrs. Dalloway
Mrs. Dalloway (1925), suom. Kyllikki Hämäläinen
Otava 2003 (ilmestyi ensimmäisen kerran Otavan julkaisemana vuonna 1925)

Rodmellissa vieraillessaan saattaa yhä nähdä viisikymmentä vuotta sitten palaneen talon rauniot. Monet sanovat, että jos käy paikan päällä keskiyöllä, voi kuulla papukaijan naputtavan nokallaan tiililattiaa, ja toiset taas kertovat nähneensä vanhan naisen istuvan siellä valkoinen esiliina yllään.

Juuri kun olin lukenut Mrs. Dallowayn, törmäsin yllättäen Virginia Woolfin nimeen kirjaston lastenosastolla. En tiennyt, että Woolf on kirjoittanut myös satuja ja ilmeisesti Leskinainen ja papukaija onkin ainoa laatuaan. Suomeonnos on ilmestynyt Savukeitaan Kameli-alamerkin julkaisemana 2014. Suomennos on Ville-Juhani Sutisen käsialaa ja upea kuvitus Mika Vaaranmaan.

Leskinainen ja papukaija on muutamassa minuutissa luettu lyhyt satu kampurajalkaisesta rouva Gagesta, joka lähtee veljensä kuoltua hakemaan perinnöksi saamaansa taloa ja kolmeatuhatta puntaa. Paikalle päästyään häntä vastassa on vain ränsistynyt mökki ja sulkasatoinen papukaija, joka kirkuu “Ei ole kotona!”. Pettymys vain pahenee, kun asianajajat kertovat ettei luvattuja rahojakaan ole löytynyt. Viimeinen naula lyödään rouvan arkkuun, kun talokin palaa poroksi. Vai onko hätä sittenkään tämän näköinen? Onneksi rouva oli ystävällinen papukaijalle, sillä se voi olla ratkaisu kaikkiin ongelmiin.

Erikoisessa tarinassa on perin goottilainen ja dickensmäinen tunnelma, mikään hilpeä lastensatu tämä ei ole. Rouva Gagen suhtautuminen saituriveljen kuolemaan on jokseenkin erikoinen: Rouva Gage miltei kaatui takkaan, niin iloinen hän oli. Brittiläinen köyhä maalaismiljöö luo kiinnostavan kontrastin Lontoon seurapiireille, joissa liikuttiin Mrs. Dallowayssa. Sadun kylä Rodmell on samainen kylä, jossa Woolfit asuivat ja Virginian mies Leonard Woolf myös mainitaan sadussa nimeltä.

Olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmän tarinan taustoista, mutta suomennoksesta ei löydy edes sadun alkuperäistä nimeä tai ilmestymisvuotta. Googlettamalla löysin, että Woolf on kirjoittanut The Widow and the Parrot -sadun 20-luvulla siskonlastensa pyynnöstä heidän julkaisemaansa sanomalehteä varten, mutta he lopulta kieltäytyivät julkaisemasta satua sen synkkyyden vuoksi. Onneksi satu löytyi vuosikymmeniä myöhemmin ja se julkaistiin vuonna 1982, kun Woolfin syntymästä oli 100 vuotta.

PS. Finlandia Kirjalta löytyy hyvä valikoima Virginia Woolfin teoksia.
* Klikkaa tästä ostoksille.

Virginia Woolf:
Leskinainen ja papukaija
2014 Savukeidas

Sinua voisi myös kiinnostaa

Joanna Biggs: A Life of One’s Own: Nine Women Writers Begin Again

Sigrid Nunez: The Vulnerables

Sylvia Townsend Warner: Lolly Willowes, or, The Loving Huntsman

Anne Brontë: Agnes Grey | Klassikkohaaste 17

Rosa Montero: El peligro de estar cuerda

Henry James x 2 | Klassikkohaaste 15

Seuraa Kirjaluotsia

#hyllynlämmittäjä klassikko Leskinainen ja papukaija Mrs. Dalloway Otava satu Virginia Woolf