Deborah Levy on kirjailija, joka oli minulle hetki sitten vielä täysin tuntematon. Sitten tapahtui outo yhteensattuma. Mies toi työmatkalta tuliaisena Levyn uuden romaanin Hot Milk. Samaan aikaan kun luin kirjaa, sain kirjastosta viestin saapuneesta varauksesta: Deborah Levyn Uiden kotiin. Olin täysin unohtanut tehneeni kirjasta varauksen monien kirjabloggaajien suositusten perusteella. Nyt olen sitten tutustunut tämän palkitun kirjailijan omintakeiseen tuotantoon oikein kahden kirjan voimin. Kurkistus Levyn maailmaan oli virkistävä ja tulen varmasti seuraamaan kirjailijaa myös jatkossa.

Molempia kirjoja yhdistää erityinen tunnelma, jota voisi kuvata unenomaiseksi, vinksahtaneeksi, jopa surrealistiseksi. Kuin olisi heräämässä levottomasta unesta ja katselisi maailmaa vielä utuisin silmin. Vaikka teksti on selkeää ja kerronta voittopuolisesti realistista, tunnelma on molemmissa kirjoissa jollain tapaa uhkaavan vino. Deborah Levyllä on selkeä oma ääni, joka on paikoin vaikeasti tavoitettava, mutta vastaansanomattoman kaunis ja kiehtova. Tutkittuani tarkemmin huomasin, että Levy on kirjoittanut useamman kiitetyn romaanin 90-luvulla ja pitkän tauon jälkeen julkaisi romaanin Uiden kotiin vuonna 2011. Se päätyi Man Booker -ehdokaslistalle, kuten myös tänä vuonna ilmestynyt Hot Milk.

Kitty nojasi eteenpäin ja kosketti Joen hartiaa kädellään. Ele oli kummallinen. Kuin tyttö kokeilisi, oliko hän todella siinä.

“Minulla on kaikki sinun kirjasi huoneessani.”

Tyttö kuulosti epämääräisen uhkaavalta. Niin kuin Joe olisi tälle jotain velkaa siksi, että tämä omisti hänen kirjansa. Tytön harjaamattomat, pitkät kuparikiharat laskeutuivat tämän harteille ja muistuttivat ihmeellistä unta, jonka Joe olisi voinut keksiä itseään piristääkseen. Miten tyttö oli onnistunut omimaan niin paljon kauneutta? Hän tuoksui ruusuilta. Hän oli pehmeä ja siro ja taipuisa. Hän oli kiinnostava ja ihana. Hän rakasti kasveja. Hän oli viherpeukalo. Ja hänellä oli vielä vihreät peukalonkynnetkin. Hän ihaili Joeta, kaipasi tämän huomiota ja kiehtoi tätä, mutta Joen ei olisi tarvinnut lukea runoa, sillä hän ymmärsi sen lukemattakin.

Kirjassa Uiden kotiin vietetään päällisin puolin huolettomia lomapäiviä kesähuvilalla Nizzassa. Huvilan jakavat kuuluisa englantilaisrunoilija, alunperin puolanjuutalainen, Joe Jacobs, hänen sotakirjeenvaihtajana toimiva vaimonsa Isabelle, 14-vuotias tytär Nina sekä perheen tuttavapariskunta Laura ja Mitchell. Pinnan alla kuitenkin väreilee, ja kun eräänä päivänä uima-altaaseen ilmestyy punatukkainen nuori nainen, Kitty Finch, kaikenlaista alkaa nousta pintaan. Kaunis ja suorasukainen Kitty saa kaikki varpailleen jo ensikohtaamisella ja sitten kaikkien tyrmistykseksi Isabelle menee ja pyytää tyttöä jäämään heidän vieraakseen. Kittyn ja Joen välillä alkaa tuhoisa kissa ja hiiri -leikki. Joen suhde Kittyyn on kuin magneetti, toinen puoli hänestä hylkii ja vastustaa, toinen liimautuu vääjäämättä ja tahtomattaan kiinni. Kitty janoaa Joen huomiota ja haluaa tämän lukevan kirjoittamansa runon, nimeltään Uiden kotiin. Tätä peliä seuraa vierestä hämmentynyt teini Nina, joka ottaa ensiaskelia omaan naiseuteensa. Kiehtova Kitty on hänelle samaan aikaan uhka ja mahdollisuus. Mahdollisuus saada korviketta poissaolevalle äidille ja esikuva itsenäistymiselle ja kapinalle, mutta samalla uhka perheen yhtenäisyyden rippeille.

Perheen ympärillä pyörii myös muita kiinnostavia hahmoja. Naapurissa perheen edesottamuksia seuraa pian 80-vuotta täyttävä entinen lääkäri Madeline, joka on vakuuttunut siitä, ettei Kitty ole mieleltään vakaa. Huvilan talonmiehenä toimii saksalainen hippi Jurgen, joka kuvaa itseään “luonnonmieheksi” ja lukee Hessen Siddhartaa. Hänenkin päänsä Kitty on saanut sekaisin. Paikallinen köyhä kahvilayrittäjä Claude taas tuskailee kesävieraiden alati kasvavan maksamattoman piikin kanssa ja iskee silmänsä runoilijan tyttäreen. Kirjassa huojutaan monella tavalla välitiloissa ja huterilla maaperillä: otetaan varovaisia askelia suojatusta lapsuudesta aikuisuuden vapaapudotukseen, yritetään pitää yllä perhe-elämän tutisevia kulisseja, poukkoillaan elämänilon ja pohjattoman surun välimaastossa. Kaikki ovat ainutlaatuisia omassa rikkinäisyydessään. Kirjassa on mysteerin tuntua, paljastumaisillaan olevien salaisuuksien kihelmöintiä, jonkun suuren tapahtuman odotusta. Loppu onnistuu silti yllättämään ja iskemään surun nyrkillä suoraan palleaan. Vaikutuin. Pienoisromaanit (tässä oli vain 144 sivua) houkuttelevat aina hotkimaan, mutta tätä kirjaa kannattaa lähestyä maltilla ja nautiskella pienissä paloissa (mitä en tietenkään malttanut tehdä). Toisella lukemalla saattaisi myös löytää uusia kerroksia.

Deborah Levy: Uiden kotiin
Swimming Home (2011), suom. Laura Vesanto.
Fabriikki Kustannus 2016.

Rose was sitting in her chair. Her back view was terrible to behold. It was vulnerable. People look more like how they really are from the back. Her hair was pinned up and I could see her neck. Her hair was thinning. There were a few curls on her neck, but it was the cardigan she had neatly draped over her shoulders in the heat of the desert that made me think she had inherited this ritual from her mother and exported it to Almería. It was very touching, that cardigan. My love for my mother is like an axe. It cuts very deep.

Tuoreimmassa romaanissaan Hot Milk Levy käsittelee äidin ja tyttären kompleksista suhdetta. Äiti Rose ja tytär Sofia matkustavat Espanjaan etsimään apua äitiä vaivaavaan ongelmaan. Rose kärsii erikoisesta jalkasairaudesta, joka estää häntä kävelemästä, ainakin suurimman osan ajasta. Mitään selitystä ongelmaan ei ole löytynyt ja viimeisenä oljenkortena tytär vie hänet kalliille yksityisklinikalle Almeríaan. Tohtori Gomézin metodit ovat vähintäänkin arveluttavia. Ensi töikseen lääkäri käskee lopettamaan kaiken lääkityksen ja antaa pyörätuolissa istuvan potilaan käyttöön auton. Hän ei pidä sitä yhtään ihmeellisenä, että rampa nainen ajaisi itse vastaanotolle. Ja niinhän Rose ajaakin, sillä ihmeesti jalat tuntuvat välillä toimivan ihan normaalisti. Rosella on myös kimppu muita oireita ja vaivoja, jotka tuntuvat vaihtelevan päivittäin. Mutta onko Rose loppujen lopuksi sairas ollenkaan, vai onko kyseessä kontrolloivan äidin äärimmäinen keino pitää tytär lähellään? Ehkä jotain vieläkin monimutkaisempaa.

Rose heittäytyy tyttärensä edessä avuttomaksi ja pompottaa ja nuhtelee tytärtään jatkuvasti. Sofia saa koko ajan olla passaamassa ja tuomassa vettä, joka ei äidin mielestä koskaan ole oikeanlaista. Kaikesta rasittavuudesta huolimatta Sofia myös tarvitsee äitiään. On vaikea sanoa kumpi loppujen lopuksi on riippuvaisempi toisesta. Sofian vaikea suhde äitiin heijastuu myös muihin ihmissuhteisiin. Sofia on alentuvainen ja epävarma, eikä itsekään osaa päättää ollako lintu vai kala. Läheisyyttä janoava Sofia aloittaa suhteen sekä saksalaiseen ompelijattareen Ingridiin että rannalla hengenpelastajana toimivaan espanjalaiseen Juaniin. Varsinkin suhde dominoivaan Ingridiin on mutkikas, eikä pelkästään sen takia, että Ingridillä on jo poikaystävä. Ingridin ympärillä tuntuu leijuvan väkivallan uhka. Eräs yksityiskohta jäi mieleeni esimerkkinä hienovaraisesta tavasta luoda uhkaava tunnelma. Ingrid antaa Sofialle lahjaksi ompelemansa paidan, johon kirjailtu sana Beloved saa Sofian sydämen sulamaan. Jossain vaiheessa Sofia kauhukseen tajuaa, ettei sana olekaan Beloved, vaan Beheaded.

Sofia on äitinsä takia keskeyttänyt oman elämänsä, antropologian lopputyö on edelleen tekemättä, ja kotona odottaa työ tarjoilijana. Välillä Sofia suhtautuu äitiinsä ja omaan elämäänsä välinpitämättömästi, kuin ne olisivat vain antropologisesti kiinnostavia ilmiöitä. Äiti ei ole kuitenkaan ainoa syyllinen Sofian vaikeuksiin. Sofian kreikkalainen isä on jättänyt perheensä Sofian ollessa pieni eikä tämä ole nähnyt isäänsä vuosikausiin. Isä on hiljattain mennyt naimisiin itseään paljon nuoremman naisen kanssa ja heille on syntynyt vauva. Sofia jättää äitinsä tohtori Gomézin hoitoon ja lähtee tapaamaan isäänsä ja tämän uutta perhettä Ateenaan.

Teksti on yhtä aikaa tiivistä ja ilmavaa ja vilisee symboliikkaa. Molemmissa kirjoissa ollaan paljon veden äärellä. Uiden kotiin tapahtui pitkälti uima-altaan liepeillä ja Nizzan merenrantabulevardeilla, Hot Milkissä uidaan meduusoita kuhisevassa meressä. Kuten meduusat polttavat Sofiaa, myös tämä kirja jättää lukijaan poltteen. Tätä lisää!

Deborah Levy: Hot Milk
Hamish Hamilton 2016.

Deborah Levy englanninkielinen Hot Milk Uiden kotiin