What is it that causes us to fall in love? We are met with those first, initial glimpses– a kind of curiosity, a longing for that which is both familiar and unknown in the other. And then comes the surprise of discovery; we share certain aspirations, certain appreciations, and that which is different excites us. Before each other, we are moved to bravery and we come to reveal more and more of ourselves, and when we do, those very traits that caused us some embarrassment or shame become beautiful in ways we did not understand before, and the entire world becomes more beautiful for it. There are, too, those intimate and nearly primitive stirrings, the scent of the neck, the delicious tremble of skin and breath. Yet for all their pleasures, they are as tenuous as light and air, and demand no fidelity.

And then there is this: Does not love depend on some belief in the future, some expectation beyond the delight of the moment? We fall in love because we imagine a certain life together. We will marry. We will laugh and dance together. We will have children. When expectation falls to ruins, what is there left for love?

Alaskalaisen Eowyn Iveyn esikoisromaani Lumilapsi lumosi minut täysin maagisen kauniilla tunnelmallaan. Kirjassa seurattiin pariskunnan elämää 1920-luvun Alaskassa Wolverine-joen rannalla. Iveyn uusin romaani To the Bright Edge of the World sijoittuu myös Wolverine-joelle, mutta vie ajassa vieläkin taaksepäin, vuoteen 1885. Everstiluutnantti Allen Forrester ottaa vastaan vaarallisen, mutta kiehtovan tehtävän ja lähtee tutkimusmatkalle Alaskan kartoittamattomille seuduille. Kolmen miehen ryhmä navigoi Wolverine-jokea pitkin Alaskan karuun ja lähes koskemattomaan erämaahan tehtävänään kartoittaa Yhdysvaltain juuri hankkimien alueiden mahdollisuuksia. Astuessaan tuntemattomille seuduille miehet kohtaavat monenlaisia vaaroja: vaativia olosuhteita, kylmyyttä, ruoan vähyyttä, vihamielisiä intiaaneja ja selittämättömiä, mielenrauhaa järkyttäviä ilmiöitä. Alkuperäiskansojen mytologiat tuntuvat elävän todellisina tässä mystisessä maailmankolkassa.

Kotiin Vancouverin kasarmeille jää odottamaan vaimo Sophie, joka saa yllättäen kuulla olevansa raskaana juuri ennen miehensä lähtöä uhkarohkealle matkalleen. Molemmilta tulevat kuukaudet vaativat yhtä lailla rohkeutta ja kestävyyttä. Myös rakkautta ja uskoa koetellaan. Sophie on ihastuttava hahmo. Hän ei millään suostu tyytymään pyörittelemään peukaloitaan ja osallistumaan tylsille kahvikutsuille miehen seikkaillessa villissä luonnossa. Itsenäinen ja luontoa – etenkin lintuja – rakastava Sophie rikkoo sen ajan perinteistä naiskuvaa ja tarttuu tuumasta toimeen: hän opettelee valokuvaamaan ja muuttaa ruokakomeronsa pimiöksi. Yhdessä palvelijansa Charlotten kanssa Sophie etsii kuvauskohteeksi linnunpesiä ja metsästää täydellisiä valo-olosuhteita. “I have only ever been truly frightened of boredom and loneliness”, tämä rohkea ja omaehtoinen nainen sanoo.

Kirja koostuu monenlaisista materiaaleista: päiväkirjamerkinnöistä, virallisista raporteista, kirjeistä, museoesineiden kuvauksista, lehtiartikkeleista. Mukana on myös valokuvia ja piirroksia. Pääosassa ovat kuitenkin Allenin ja Sophien päiväkirjamerkinnät sekä rakkauskirjeet. Kirjeenvaihtoa käyvät myös nykyajassa Allen Forresterin jälkeläinen Walt ja alaskalaisen museon kuraattori Josh. Heidän lämminhenkinen keskustelunsa ristiriitaisiakin ajatuksia herättävästä tutkimusmatkasta luo vähitellen pohjaa yllättävälle ystävyydelle. Materiaalien runsaus tekee kirjan vähän katkonaiseksi, joten ihan samanlaiseen intensiiviseen tunnelmaan en päässyt kuin Lumilapsen kanssa. Toisaalta monipuolinen ja yllättäväkin materiaali teki historian elävämmäksi. Tarina on fiktiivinen, mutta perustuu oikeaan vuonna 1885 Alaskaan tehtyyn tutkimusmatkaan.

Maaginen realismi tuntuu olevan Iveyn heiniä. Ei mikään ihme, sillä mytologiset tarut kuuluvat olennaisena osana Alaskan alkuperäisväestön elämään. Korppina lentelevä ilkikurinen poppamies, hanhen hahmosta kesytetyt naiset ja puun juuresta syntyvä lapsi nivoutuvat kaikessa uskomattomuudessaan saumattomasti tarinaan. Keskustellessaan erään intiaanipäällikön kanssa Allen kertoo ettei hänen kansansa ole tottunut uskomaan vuoristohenkiin ja lentäviin miehiin. Intiaanipäällikön vastaus on ajatuksia herättävä: “..your people catch light on paper so that you can see something that happened a long time ago or far away. You have boats that shoot fire, wooden boxes that sing.” Päällikkö kertoo myös kuinka kohtasi ensimmäisen kerran vuoren toisella puolella asuvan Wolverine-kansan: “He was frightened because he had heard many stories. Some of them were true. Some were not. That is always how it is with strangers.” Mitäpä tuohon lisäämään.

Eowyn Ivey: To the Bright Edge of the World
Tinder Press 2016.

Alaska englanninkielinen Eowyn Ivey To the Bright Edge of the World