Olive fell asleep beside it at four in the morning. The next day, she stood before the painting as the sun cracked low along the sky beyond her window. She never knew she was capable of such work. She had made, for the first time, a picture of such movement and excess and fecundity that she felt almost shocked. It was a stubborn ideal; a paradise on earth, and the irony was it had only come from this place, this lonely part of Spain to which her parents had dragged her.

Stiffly, Olive moved to the trunk where the letter from the art school was hidden. She pulled it out, read it, smoothed it, folded it neatly, and kissed it, placing it back at the bottom of the trunk, buried deep and out of sight.

Goodreads suositteli minulle Jessie Burtonin The Muse -kirjaa lukuhistoriani perusteella ja jälleen osui suositus nappiin. The Muse on historiallinen romaani, taideteoksen ympärille kietoutuva mysteeri ja kahden omaa ääntään etsivän nuoren naisen tarina. Kirjassa vuorotellaan kahdessa aikatasossa, vuoden 1967 Lontoossa ja vuoden 1936 Etelä-Espanjassa. Lontoossa trinidadilainen Odelle Bastien yrittää sinnikkäästi löytää paikkaansa kaupungissa vastoinkäymisistä huolimatta. Odelle on lahjakas kirjoittaja, mutta työ kenkäkaupassa on parasta mitä nuori siirtolaisnainen on tähän mennessä onnistunut saamaan. Kunnes eräänä päivänä hän saa työn konekirjoittajana Skelton-taidegalleriasta. Siellä hänet ottaa siipiensä suojaan glamouria tihkuva Marjorie Quick, joka tuntuu häilyvän voimakkaan itsevarmuuden ja äärimmäisen haavoittuvuuden välimaastossa. Kun Odellen uusi poikaystävä Lawrie tuo äidiltään perimän maalauksen arvioitavaksi Skeltoniin, Marjorie vaikuttaa pakenevan yhä enemmän salaisuuksien verhon taakse. Odelle ei saa rauhaa ennen kuin on saanut selville salaisuudet kadonneeksi luullun maalauksen ja Marjorien oudon käytöksen taustalla.

Vuonna 1936 19-vuotias Olive Schloss muuttaa vanhempiensa kanssa pieneen Etelä-Espanjalaiseen maaseutukylään. Hänen isänsä Harold on Itävallan juutalainen menestyvä taidekauppias ja äiti Sarah emotionaalisesti epävakaa englantilainen perijätär. Olive itse on lahjakas taidemaalari, mutta salaa sen vanhemmiltaan, sillä hänen isänsä on toistuvasti tuonut esiin, ettei naisista ole todellisiksi taiteilijoiksi. Olive on jopa hyväksytty lontoolaiseen taidekouluun, mutta vanhemmat eivät edes tiedä hänen hakeneen. Espanjassa hänen taiteilijuutensa kuitenkin puhkeaa kukkaan, kun hän tutustuu naapurissa asuviin sisaruksiin, Isaac ja Teresa Roblesiin. Isaac on myös taiteilija, ja kiihkeä aktivisti, joka suhtautuu intohimoisesti sisällissodan partaalla olevan isänmaansa politiikkaan. Oliveen Isaacin kiihkeys tekee lähtemättömän vaikutuksen. Myös perheen palvelustyttönä aloittavasta Teresasta tulee Olivelle läheinen, mutta onko ystävyys aitoa vai yrittääkö Teresa vain hyötyä rikkaasta perheestä? Kun Sarah pyytää Isaacia maalamaan hänestä ja Olivesta muotokuvan yllätyslahjaksi Haroldille, se sysää liikkeelle rakkauden ja petosten vyyhdin, joka kulminoituu sisällissodan ulottaessa veriset lonkeronsa Arazuelon pikkukylään.

Burtonin kieli soljuu vahvana ja kauniina ja molemmat tarinavirrat vievät tasavahvasti eteenpäin. Vaikka maalaus yhdistääkin Oliven ja Odellen tarinat sattumalta, heidän kahden elämässä on paljon rinnakkaisuutta. Molemmat ovat lahjakkaita nuoria naisia, jotka ovat joutuneet kokemaan vastoinkäymisiä ja aliarviointia sukupuolensa tai ihonvärinsä vuoksi. Molemmat ovat vierasmaalaisia asuinpaikassaan. Molemmat piilottelevat lahjakkuuttaan ja molempien työ tuodaan julkiseksi vastoin heidän suostumustaan. Molempien luovuus saa liekkinsä rakkaudesta ja kumpikin on kyvytön luomaan kun toinen ei ole lähellä. Molemmat tarvitsevat muusaansa, vai tarvitsevatko sittenkään? Olive tuntuu olevan riippuvaisempi muusastaan, muutenkin kypsemmän oloinen Odelle oppii lopulta löytämään itsenäisemmän ja luottavaisemman suhteen omaan luomisvoimaansa.

Vaikka arvasinkin osan maalausta ja Marjorieta ympäröivästä mysteeristä vähän etuajassa, se ei oikeastaan haitannut. Oli jännittävää seurata, milloin ja millä tavalla mysteeri paljastuu Odellelle. Ja kyllä siellä yllätyksiäkin oli vielä tarjolla. Vaikka The Muse on tyyliltään hyvin erilainen, taiteeseen ja sukupuoleen liittyen kirja muistutti toisen brittikirjailijan Ali Smithin kirjaa How To Be Both. Siinäkin seurataan kahta eri ajassa elävää henkilöä, joita molempia yhdistää taide ja oman identiteetin etsintä. Burtonin teksti on kuitenkin helpommin lähestyttävä ja viihteellisempi kuin Smithin perinteisen kerronnan rajoja rikkova teos. Kirjan lukemisen lomassa selailin Otavan kevään kirjakatalogia ja ilokseni huomasin, että Burtonin kovasti kehutusta esikoiskirjasta The Miniaturist (2014) ilmestyy Markku Päkkilän tekemä suomennos tammikuussa nimellä Nukkekaappi. Jos se on yhtään seuraajansa veroinen, tiedän jo nyt viihtyväni mainiosti sen parissa.

Jessie Burton: The Muse
Picador 2016.

englanninkielinen historiallinen romaani Jessie Burton taidemysteeri The Muse