menu Menu
Sharon Guskin: The Forgetting Time
Guskin Sharon, Pan Macmillan, Ulkomainen kaunokirjallisuus, Yhdysvallat 20/04/2016 0 kommenttia
Victoria Hislop: Paluu Edellinen Elif Shafak: Valkoinen elefantti Seuraava

But surely we all carried some little piece of each other inside of us. So what did it matter, whether the memories belonging to her boy existed inside this other one? Why were we all hoarding love, stockpiling it, when it was all around us, moving in and out of us like the air, if only we could feel it?

Sharon Guskinin esikoisromaania The Forgetting Time on hehkutettu Goodreadsissa niin paljon, että pakko oli lopulta tarkistaa, josko sitä löytyisi kirjastosta. Ja löytyihän se, kiitos Helsingin kaupunginkirjasto! Tälle esikoiselle on vaikea löytää sopivaa genreä, yhdestä kulmasta katsottuna se on new age -henkinen murhamysteeri, toisesta taas tunteikas ja tarkkanäköinen kuvaus rakkaudesta ja ihmissuhteista. Minulle pienen pojan äitinä se näyttäytyi koskettavana ja lähelle osuvana kuvauksena äidinrakkaudesta ja irti päästämisen tuskasta.

Janie kokee lomamatkalla pikaromanssin naimisissa olevan miehen kanssa, jonka sukunimeä ei ole edes kysynyt. Matkamuistona syntyy poika Noah, joka tuo Janien työntäyteiseen ja yksinäiseen elämään merkityksellisyyttä, iloa ja rakkautta, paljon rakkautta. Mutta myös huolta, pelkoa ja surua. Poika on aina lian peitossa, koska pelkää kuollakseen vettä eikä suostu peseytymään. Päiväkodissa poika säikyttelee muita puheillaan aseista ja Voldemortista, eikä äidillä ole hajuakaan mistä poika on voinut niistä edes kuulla. Vaikka on ainoa lapsi, hän puhuu myös usein veljestään Charliesta. Pahimpia ovat yöt, jolloin Noah itkee lohduttomasti ja vaatii päästä kotiin toisen äitinsä luo. Kun Noah kertoo päiväkodissa, että häntä on pidetty väkisin veden alla niin ettei hän saanut henkeä, päiväkodin johtaja uhkaa ottaa yhteyttä viranomaisiin. Janien on pakko löytää apua ja selvittää, mikä poikaa vaivaa.

Lukuisten terapeuttien, psykiatrien ja muiden erikoislääkärikäyntien jälkeen Janie turvautuu vielä yhteen epätoivoiseen oljenkorteen. Dr. Anderson on tiedeyhteisön hyljeksimä tutkija, joka on vuosien ajan kerännyt ympäri maailmaa todistusaineistoa lapsista, jotka muistavat yksityiskohtia edellisestä elämästä. Hänen pyrkimyksenään on todistaa tieteellisesti, että reinkarnaatio on todellinen ilmiö. Viimeistelläkseen kirjansa hän tarvitsee vielä yhden amerikkalaisen tapauksen. Aika alkaa kuitenkin käydä vähiin, sillä hän on juuri saanut diagnoosin etenevästä afasiasta ja tulee ennen pitkää menettämään kykynsä muistaa sanoja ja kommunikoida. Epätoivoinen äiti, yhtä hauraassa tilassa oleva tutkija ja näkymätöntä perhettä lohduttomasti kaipaava pikkupoika alkavat yhdessä etsiä vastauksia, jotka tulevat muuttamaan peruuttamattomasti monen ihmisen elämän.

Lukujen välissä on dokumentoituja tapauskertomuksia lapsista, jotka ovat muistaneet hämmästyttäviä yksityiskohtia jonkun edesmenneen ihmisen elämästä. Tapaukset ovat Jim B. Tuckerin kirjasta Life Before Life. Loppuun asti luulin, että Tucker oli myös fiktiivinen hahmo, joka tulee osaksi kirjan tapahtumia jossain vaiheessa. Vasta kirjailijan loppusanoista oivalsin, että Tucker ja hänen tutkijakollegansa Ian Stevenson Virginian yliopistosta ovat oikeasti olemassa ja heidän työnsä on toiminut Guskinin romaanin inspiraationa. Ehkä noiden tapauskertomusten oli tarkoitus vakuuttaa lukija, että kyseessä on oikea tieteellisesti tutkittu ilmiö, mutta minusta romaanin kannalta ne olivat turhia välietappeja muuten niin sujuvasti kulkevassa juonijunassa. Suurin osa tapauksista on muuten Aasiasta, jossa jälleensyntymiseen suhtaudutaan paljon luontevammin kuin länsimaissa.

Oli jälleensyntymisestä ennen tai jälkeen kirjan lukemisen mitä mieltä tahansa, minulle kirjan ydin on jossain ihan muualla. The Forgetting Time on riipaiseva kuvaus äidinrakkaudesta ja irti päästämisestä. Se antaa täysin uuden ulottuvuuden kuuluisaan runosäkeeseen “Sinun lapsesi eivät ole sinun”. Kirjassa Janie muistaa lauseen, mutta viittaa sillä kylläkin jonkun tuntemattoman bändin sanoituksiin eikä Khalil Gibranin runoon. Janie on kunnioitettavan kärsivällinen ja rakastava äiti. Hän jaksaa lohduttaa ja olla läsnä, vaikka poika itkee jatkuvasti toisen tuntemattoman äidin perään. Kirjassa on myös muita äitejä, joiden kamppailu itsensä koossa pitämiseksi lapsen menettämisen jälkeen on koskettavaa ja saa palan nousemaan kurkkuun. Pienen pojan äitinä oli helppoa mutta ajoittain myös tukalaa samaistua äitien tuskaan.

Loppukevennyksenä tuli mieleen, että joissakin idän uskonnoissa uskotaan, että sielu voi vaeltaa myös ihmisestä eläimeen. Olisi tuonut romaaniin lisähaastetta, jos poika olisi itkenyt entisen leppäkerttuäitinsä perään..

Sharon Guskin: The Forgetting TimeSharon Guskin: The Forgetting Time
Pan Macmillan 2016.

 

äitiys esikoiskirja rakkaus Sharon Guskin The Forgetting Time uudelleensyntyminen


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up