menu Menu
Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa
Cleave Chris, Gummerus, Iso-Britannia, Käännöskirjallisuus 19/09/2016 0 kommenttia
Mooses Mentula: Jääkausi Edellinen Johanna Elomaa: Säästä ajatuksesi eläviä varten Seuraava

Ovensuussa Alistair empi. “Olisi yksi asia.”

“Niin?” Lääkäri selaili pöydällään lojuvia papereita, etsi seuraavan tulijan tietoja.

“Muutama kaveri, jonka kanssa ystävystyin… no, he eivät selvinneet Ranskasta kotiin. Ja nyt… nyt taidan pysytellä aika lailla omissa oloissani.”

“Niin pitääkin”, lääkäri sanoi. “Odottakaa vain rauhassa, kunnes piristytte.”

Alistair kuitenkin empi yhä ja pohti, voisiko asian ilmaista paremmin. Miehet kyllä osasivat manailla sotaa ja naureskella sille, miten se raastoi hermoja. Mutta miesten kanssa ei auttanut heittäytyä tuttavalliseksi, ja upseeritovereiden seurassa ei uskaltanut luottaa siihen, että pysyisi sallituissa rajoissa. Joskus hän havahtui hereille kuin transsista ja kuuli sanovansa jotain sellaista kuin: “…enkä enää nähnyt häntä sen jälkeen.” Ja silloin toiset joutuivat ohjaamaan keskustelun taas miellyttävämpiin uomiin. Ihmiset olivat hyväntuulisia ja kärsivällisiä, mutta oli tietysti inhottavaa olla taakkana muille, ja niinpä Alistair pyrki eristäytymään.

Mutta nyt hän teki siitä liian suuren numeron. Ei kai se mikään lääketieteellinen vaiva ollut? Ihminen kesti pienen yksinäisyyden. Miehet kestivät sukurauhasten repeytymisen, kestivät raajojen menetyksen. Kestivät, herran tähden, jopa anoppinsa. Hän nauroi, mikä oli jo parempi.

Lääkäri vilkaisi häntä ja huokaisi: “Kuulkaapas, kaveri, nyt on sota. Mitään ihmepilleriä ei ole. Etsikää mukava tyttö ja unohtakaa kokoa asia.”

“Kiitos”, Alistair sanoi ja laskeutui portaita kadulle varsin tyytyväisenä saamaansa reseptiin. Hänen pitäisi tosiaan kiinnittää enemmän huomiota seurusteluasioihin. Jopa sodassa oli todennäköisempää törmätä naiseen kuin luotiin.

Mietin, miksi en koskaan kyllästy lukemaan sodasta kertovia romaaneja. Luulisi, että aihe on jo koluttu loppuun, mutta silti huomaan tarttuvani innolla uuteen lukuromaaniin, jossa ihmisyyttä peilataan sodan terävöittämästä kulmasta. Sota sotkee järjestyksen ja arpoo ihmisissä esiin erilaisia kasvoja – kenestä tulee urhea, kenestä pelkuri, kenessä nousee esiin hyvyys, kenessä pahuus. Ääriolosuhteissa kaikki on yhtä aikaa kirkasta ja sumeaa, ambivalenttia. Äärikokemusten aiheuttaman hämmennyksen Chris Cleave onnistuu loistavasti vangitsemaan kirjassaan Sodassa ja rakkaudessa.

Kirjan keskushahmona on 18-vuotias Mary North, joka ilmoittautuu heti vapaaehtoiseksi sodan alkaessa. Toiveena on jännittävä ja tärkeä pesti vaikka vakoojana, mutta Mary löytääkin itsensä opettamasta pommitusten keskelle jääneitä lapsia, joita ei syystä tai toisesta ole huolittu evakuointiperheisiin maaseudulle. Mary on hyvästä perheestä, mutta kapinoi kaikin tavoin perheensä yläluokkaista ylemmyydentuntoa ja tylsyyttä vastaan. Opetustyö osoittautuukin Maryn intohimoksi ja hyväsydäminen Mary päättää jatkaa vähäosaisten lasten opettamista esteistä huolimatta. Paras ystävä Hilda tuntuu aina jäävän Maryn varjoon, ainakin mitä miessukupuolen huomionosoituksiin tulee. Maryn elämään astuu Tom Shaw, joka on päättänyt jättää sotimiset kokonaan väliin. Sen sijaan Tomin paras ystävä ja kämppäkaveri Alistair värväytyy heti vapaaehtoiseksi. Alistairin saappaiden rytmissä marssitaan harjoitusleiriltä Salisburyn tasangoilta tositoimiin Ranskaan ja lopulta keskelle Maltan saartoa ja jatkuvia pommituksia. Kaukana sotarintamalla taistelevan Alistairin sekä kotirintamalla Lontoossa sinnittelevien Maryn, Tomin ja Hildan väliset monimutkaiset ja muuttuvat suhteet ovat kirjan keskeistä sisältöä.

Chris Cleaven dialogi vilisee nokkeluuksia. Vaikka sota on aiheena raskas, dialogi on paikoin höyhenenkevyttä. Välillä mietin kärsiikö tarinan uskottavuus siitä, että kaikkien raakuuksien keskellä henkilöt vaan jaksavat vitsailla ja nokitella toisiaan nokkeluuksillaan. Todelliset tunteet verhotaan hienotunteisesti kepeän sanailun taakse, brittiläinen kohteliaisuus pakottaa kätkemään tuskan ja epävarmuuden (kuten yllä olevassa katkelmassa hyvin käy ilmi). Toisaalta juuri nautin tuosta älykkäästä sanasodasta. Ehkäpä siksi, että tunnistan myös itsessäni tavan turvautua ironiseen huumoriin tiukoissa paikoissa. Sallittakoon siis Cleavelle tämän tyylikeinon käyttö, onhan huumori yksi keino selvitä järjissään mielettömyyksien keskellä.

Toinen kirjan tyylikeino on yllätyksellisyys. Kuten sodassa ja rakkaudessa usein käy, tragedia iskee kun sitä vähiten odottaa. Lukijalta vedettiin pari kertaa matto alta, kun luvun viimeisessä lauseessa pommi räjähtää, joko kuvaannollisesti tai kirjaimellisesti. Tätä kirjaa ei kannata lukea huolimattomasti. Jos ei keskity jokaiseen lauseeseen, jotain merkittävää saattaa lipsahtaa ohi. Kun kirjailijan tyyliin pääsee sisälle, osaa jo vähän ennakoida. Jos tragediaa pohjustetaan pitkään ja odotat jotain kamalaa tapahtuvaksi, selvitään säikähdyksellä. Kun taas pahaa aavistamatta tuudittaudut siihen, että nyt kaikki muuttuu paremmaksi, silloin räjähtää.

Viime aikoina lukemistani sotaromaaneista suosikkeihini kuuluvat ehdottomasti Kate Atkinsonin Elämä elämältä ja sen rinnakkaisteos Hävityksen jumala. Chris Cleaven Sodassa ja rakkaudessa on tapahtumiltaan ja tunnelmaltaan hyvin samankaltainen ja lukiessa olikin hauska leikitellä ajatuksella, että eri kirjojen henkilöt jakavat saman fiktiivisen todellisuuden. Cleaven Alistair ja Atkinsonin Teddy olisivat hyvin voineet olla ystäviä tai veljeksiä. Cleaven Maryn ajaessa ambulanssia Lontoon pommitetuilla teillä, vastaan ajaa Atkinsonin Izzie omalla komennuksellaan. Kun Mary herättää paheksuntaa Ritzissä tuomalla sinne kaksi “nekrulasta” syömään, viereisessä pöydässä Izzie ja Ursula nyökkäävät kuvitelmissani rohkaisevasti.

Sota muuttaa ihmistä eikä mikään ole enää varmaa – ei edes rakkaus, joka hetki sitten sykki intohimoisena. On vaikea rakastaa, kun jatkuvasti kyseenalaistaa oman rakastettavuutensa – teinkö tarpeeksi, teinkö oikein, olenko rakkauden arvoinen? Ainakin yksi on kuitenkin varmaa: Chris Cleaven Sodassa ja rakkaudessa on ehdottomasti lukemisen arvoinen!

Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessaChris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa
Everyone Brave is Forgiven (2016), suom. Irmeli Ruuska
2016 Gummerus.

 

Chris Cleave Gummerus Lontoo Sodassa ja rakkaudessa toinen maailmansota


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up