“It’s hard. It’s really, really hard.” Why didn’t she have more words? She thought of the Nothing. The ghost girl’s orange teeth. She thought of doors slammed. The bright blur of her mother’s cooking in a trashcan now long since rotted in some suburb. She thought of the flashes of something bigger and brighter than herself. The moments in the arc of a line or the click of a camera that lifted the sky an inch. She thought of how it crashed down again. She thought of the aches in her face from his hands. The aches in her back from the thin mattress. Of how, when he didn’t come to bed until two or three, it was the minute hand that smacked her again and again.

Rowan Hisayo Buchanan on japanilais-kiinalais-brittiläis-amerikkalainen kirjailija, joka siis tietää varsin hyvin mistä puhuu monikulttuurisuutta ja siihen liittyvää ulkopuolisuutta kuvaavassa esikoiskirjassaan Harmless Like You. Kirjan päähenkilöt ovat japanilais-amerikkalainen Yuki sekä hänen poikansa Jay, joiden tarinaa seurataan vuorotellen. Yuki on asunut lähes koko elämänsä New Yorkissa, mutta hänen täytettyään 16 vuotta vuonna 1968, vanhemmat päättävät muuttaa takaisin Japaniin. Yuki haluaa kuitenkin jäädä Yhdysvaltoihin, sillä se on ainoa koti, jonka hän tuntee edes vähän omakseen. Vanhemmat suostuvat järjestelyyn sillä ehdolla, että Yuki opiskelee hyvässä koulussa. Niin Yuki hyvästelee vanhempansa ja muuttaa ainoan ystävänsä Odilen ja tämän boheemin kirjailijaäidin luo.

Yhdysvalloissa Yuki erottuu joukosta etnisen taustansa vuoksi, Japanissa hän taas olisi liian amerikkalainen sopeutuakseen. Vaikka Yuki ajoittain kaipaakin äidin tekemiä japanilaisia ruokia, hänen parhaiten tuntemansa maailma on pizzan valtakuntaa. Odilen kotona kukaan ei kysele Yukin perään ja pian koulunkäynti vaihtuu työhön toimiston vastaanottotiskillä. Yukilla on kuitenkin unelma – hän haluaisi olla oikea taiteilija ja saada aikaan jotain omaa – jotain josta kaukana olevat vanhemmatkin voisivat olla ylpeitä. Yksinäinen ja ulkopuolinen Yuki janoaa hyväksyntää niin paljon, että syöksyy suhteeseen itseään paljon vanhemman miehen kanssa. Suhde kääntyy pian väkivaltaiseksi, mutta Yuki ottaa iskut vastaan, ehkä kokee jopa ansainneensa ne. Mies on hänet valinnut, joten rakkauttakin täytyy olla, ehkä. Eniten Yukia satuttaa miehen vähättely. Mies puhuu Vietnamin sodasta ja sanoo pelkureiksi niitä, jotka pommittavat “kaltaisiasi viattomia pikkutyttöjä”. “Harmless like you” jää soimaan Yukin päähän ja sen teeman pohjalle hän rakentaa myöhemmin ensimmäisen valokuvanäyttelynsä.

Kun suhde lopulta päättyy, jatkuva vähättely, mitätöiminen ja kaltoinkohtelu ovat jo tehneet tehtävänsä. Yuki ei enää pysty luottamaan rakkauteen, vaikka se katsoo häntä suoraan silmiin. Kun Yuki putoaa, ystävä Edison on valmiina ottamaan kopin. Edison käärii Yukin hellyyteen, rakkauteen, tukeen ja turvaan, mutta Yuki ei voi ymmärtää miksi kukaan voisi pitää hänestä, saati rakastaa. Luovuus ei lähde lentoon ja Yuki tuntee itsensä epäonnistuneeksi. Jay-pojan syntymä ajaa Yukin yhä pahempaan ahdinkoon, hän pelkää epäonnistuvansa myös äitinä. Yuki uskoo, että läheisillä on parempi olla ilman häntä.

Lapsen syntymä on saanut myös aikuisuuteen ehtineen Jayn elämän sekaisin. Oman äitinsä hylkäämä Jay ei osaa luoda tunnesuhdetta vastasyntyneeseen  ja suhde vaimoon on myös koetuksella. Jay pohtii onko suhtautuminen omaan lapseen periytyvää, onko hänen geeneissään sisäänkirjattuna kyvyttömyys kiintyä. Ainakin hän on perinyt äidiltään kiinnostuksen taiteeseen. Isän kuolema sysää Jayn kohtaamiseen äidin kanssa. Hän pakkaa mukaan kaljun terapiakissansa ja matkustaa Berliiniin tapaamaan äitiä, josta hänellä ei ole edes muistikuvaa.

Buchanan kirjoittaa elegantisti ja antaa tilaa myös lukijan omalle oivallukselle. Yuki havainnoi ympäristöään ja omia tuntemuksiaan tarkasti ja hänen maailmaansa oli kiinnostava tutustua. Ulkopuolisuuden ja yksinäisyyden tunteet kiteytyvät hienosti esimerkiksi tässä lauseessa: “I wonder how it was possible to be lonely when you had so many voices in your head”. Jayn kyyninen, paikoin humoristinenkin ääni oli hyvää vastapainoa Yukin alakulolle. Kiinnostava yksityiskohta on Yukista kertovien lukujen nimet, joissa esitellään aina joku luvun tunnelmaan liittyvä erikoinen värisävy. Buchanan sävyttää tekstiään muutenkin värikkäillä kielikuvilla, mikä sopii hyvin taiteilijuusteemaan. Pidin kovasti tästä esikoiskirjasta ja jään odottamaan mitä hienoa Buchananin kynästä vielä lähtee.

Rowan Hisayo Buchanan: Harmless Like You
Spectre 2016
Omasta hyllystä

Muissa blogeissa:
Kartanon kruunaamaton lukija

englanninkielinen esikoiskirja Harmless Like You monikulttuurisuus Rowan Hisayo Buchanan