menu Menu
Edna O'Brien: The Little Red Chairs
Faber & Faber, Irlanti, O'Brien Edna, Ulkomainen kaunokirjallisuus 16/06/2016 0 kommenttia
Kirjakesä 2016 Edellinen Elena Ferrante: Loistava ystäväni Seuraava

They were night people, one step away from ghosts, and strangers to each other. Some had husbands, as she guessed by their wedding rings, and many had children, who, contrary to the rules, telephoned in the night to report some crisis. The mothers, knowing that phone calls were forbidden, lurked in corners, to listen. Many had fled horror, countries they could never go back to, while still others yearned for home. They all carried memories and the essence of their first place, known only to them. For Fidelma, it was such a small memory, young grass with the morning sun on it and the night’s dew, so that light and water interplayed as in a prism and the top leaves of an ash tree had a halo of diamond from the rain, the surrounding green so safe, so ample, so all-encompassing.

The Little Red Chairs oli ensikosketukseni irlantilaiseen Edna O’Brieniin, joka on kirjoittanut jo 18 romaania ja valtavan määrän muuta kirjallisuutta. Edellisestä romaanista on kuitenkin jo 10 vuotta. The Little Red Chairs tuntui parhaimmassa vedossa olevan kirjailijan työltä, joten on ällistyttävää, että O’Brien on jo 85-vuotias. Tämän teräsmummon tuotantoon täytyy tutustua tarkemmin!

Kiinnostuin kirjasta, koska se rakentaa fiktiivisen tarinan juuri maaliskuussa tuomitun sotarikollisen, “Butcher of Bosnian”, Radovan Karadžićin hahmon ympärille. En kuitenkaan osannut odottaa mitään tällaista. Kirjan alku muistuttaa tunnelmaltaan irlantilaista maalaiskomediaa. Vaihtoehtohoitoja tarjoavana parantajamystikkona esiintyvä Dr. Vlad ilmestyy uinuvaan maalaiskylään ja saa asukkaiden pasmat sekaisin. Samoin kuin Dr. Vlad, myös kirjailija onnistuu vaivihkaa viettelemään lukijansa niin, että pahaa aavistamatta huomaa yhtäkkiä tunnelman muuttuneen kertaheitolla BBC:n maalaissarjan lämpimästä ja hassunhauskasta tunnelmasta uutisraporttien synkkiin ja hyisenkylmiin puistatuksiin. Kyläläisten viaton hullaantuminen yhteen aikamme pahimmista sotarikollisista ja tuon hyväuskoisuuden seuraukset etenkin yhdelle heistä on tämän nerokkaan ja ravisuttavan romaanin ydin.

Kirjan nimi “pienet punaiset tuolit” tulee kirjan esipuheesta, jossa viitataan 6.4.2012 Sarajevossa vietettyyn muistojuhlaan, jolla kunnioitettiin 20 vuotta aikaisemmin alkaneen Sarajevon piirityksen uhreja. Sarajevon keskuskadulle asetettiin riveihin 11541 punaista tuolia, yksi tyhjä tuoli jokaiselle sarajevolaiselle, joka sai surmansa 1425 päivää kestäneen piirityksen aikana. Tuolien joukossa oli 643 pienempää tuolia, jotka symboloivat kaikkia niitä lapsia, jotka joutuivat tarkka-ampujien ja ympäröiviltä vuorilta ammutun raskaan tykistötulen uhreiksi. Vaikka heti esipuheessa käy selväksi kirjan aiheen painavuus, O’Brien lähtee liikkeelle harkitun kevein askelin. Irlantilaisen Cloonoilan kylässä ei ole aikoihin tapahtunut mitään kiinnostavaa, ja niinpä komea ja hyväkäytöksinen muukalainen tuo kaivattua jännitystä kyläläisten elämään. Kylän pappi suhtautuu aluksi varauksella seksiterapeuttinakin esiintyvään tulokkaaseen, mutta pian Dr. Vladimir saa papinkin puolelleen. Ensimmäisenä “lääkinnällistä hierontaa” uskaltautuu kokeilemaan nunna, joka ei kehtaa kertoa uskonsisarilleen erikoisen energisoivasta kokemuksestaan. Tässä vaiheessa lukijaakin vielä naurattaa sympaattisten kyläläisten toilailut.

Syvimmälle enigmaattisen Dr. Vladin verkkoihin uppoaa kylän onneton kaunotar Fidelma, joka on naimisissa itseään paljon vanhemman miehen kanssa ja usean keskenmenon masentamana uskoo pelastuksen löytyvän tästä parantavia voimia omaavasta muukalaisesta. Miten kauaskantoisia ja musertavia vaikutuksia tuolla ajatuksella onkaan! Salakavalasti O’Brien kääntää kirjan tunnelman pahaa aavistamattoman leppoisasta totaalisen pahuuden puolelle. Yllättäen tästä kirjasta löytyi yksi puistattavimmista väkivaltakuvauksista, joita olen romaaneissa kohdannut. Ja minä sentään olen lukenut paljon sotiin liittyvää kirjallisuutta.

Kirjailijan nerokkuus paljastuu viimeistään tässä kohtaa. Itsestäänselvempi lähestymistapa olisi ollut rakentaa romaani sen ympärille, miten yhteisön uuden lemmikin oikea henkilöllisyys alkaa selvitä viattomille kyläläisille ja miten lenkki kiristyy rikoksiaan pakenevan ympärillä. O’Brien ei kuitenkaan kulje tavallisia polkuja. Pääosassa ei ole sotarikollisen ajojahti eikä edes nuo tyhjien tuolien symboloimat tuhannet sodan uhrit. Tämän romaanin päähenkilö, uhri ja selviytyjä on Fidelma, tavallinen nainen joka joutuu kosketuksiin sellaisen pahuuden kanssa, jonka jälkeen on vaikea tuntea itseään enää koskaan puhtaaksi ja eheäksi.  Loppujen lopuksi kirjassa on kyse selviytymisestä, siitä miten on mahdollista nousta trauman ja häpeän aallonpohjasta takaisin ihmisarvoiseen elämään.

Kun Dr. Vlad on paljastettu ja pidätetty, ja häpeä ajaa Fidelman pois kotoaan Irlannista, alkaa kirjan toinen osa. Tapaamme Fidelman Lontoossa, kodittomana ja rahattomana muiden juuriltaan revittyjen ja erilaisia traumoja kantavien siirtolaisten ja pakolaisten joukosta. Hän saa töitä pankin siivoojana ja on yhtäkkiä osa noiden “öisten haamujen” maailmaa, jotka raatavat muiden nukkuessa ja aamun sarastaessa ryntäävät päästämään muun perheenjäsenen vuorostaan töihin. Ikään kuin katumusharjoituksena Fidelma toimii myös vapaaehtoisena keskuksessa, jossa neuvotaan maahanmuuttajia ja pakolaisia, ja jota johtaa Sarajevon piirityksestä selvinnyt nainen. Kauhun ja häpeän vallassa Fidelma kuuntelee näiden ihmisten elämäntarinoita. Mitä jos he tietäisivät, että hänellä on ollut omista itsekkäistä tarkoitusperistä kummunnut intiimi suhde henkilöön, joka edustaa pahimpia niistä vallankäyttäjistä, jotka ovat syypäitä näiden ihmisten ahdinkoon. Sovituksen etsintä vie hänet myös Haagiin, jossa hän kohtaa sotarikoksista tuomiolla olevan miehen vielä kerran ja yrittää löytää merkkejä edes ripauksesta katumusta ja myötätuntoa – turhaan. Fidelma tuntee menettäneensä yhteyden siihen, mikä maailmassa on luonnollista ja mikä luonnotonta. Tätä yhteyttä hän yrittää palauttaa voidakseen elää jälleen normaalia elämää.

Jos päätät tarttua tähän upeaan romaaniin, varaudu siihen, että tulet olemaan kuin sammakko kiehuvassa vedessä. Uiskentelu viileässä vedessä on ensin miellyttävää, vähitellen huomaat lämmön nousevan kunnes liian myöhään huomaat olevasi jo kiehumispisteessä. Goodreadsista huomasin, että jotkut ovat lopettaneet lukemisen kiehumispisteessä eli siinä yhdessä väkivaltaisessa kohtauksessa josta mainitsinkin. Voi kun olisivat jatkaneet rohkeasti eteenpäin, sillä toivoa, elpymistä ja kauneuttakin on luvassa ja itse ainakin mieluummin lopetan kirjan toivon kuin epätoivon tunnelmiin. Yllättäen tämä tarina päättyikin Shakespearen Kesäyön unelmaan. O’Brienilla on totisesti kyky liikuttaa lukijaa tunteesta toiseen, joskus hyvinkin äkillisin liikkein. Kaiken epätoivon keskeltä löytyy valon pilkahduksia, hengähdyshetkiä, hyvyyden ja hellyyden osoituksia. Sinnikkyys palkitaan, niin Fidelman kuin lukijankin.

Edna O'Brien: The Little Red ChairsEdna O’Brien: The Little Red Chairs
Faber & Faber 2015.

Bosnian sota Edna O'Brien Irlanti pakolaisuus Sarajevon piiritys siirtolaisuus The Little Red Chairs


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

keyboard_arrow_up