menu Menu
Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja
Kaukonen Katja, Kotimainen kaunokirjallisuus, Suomi, WSOY 20/03/2017 4 kommenttia
Luontokirjahaaste: Utelias kettu ja muita nisäkkäitä Edellinen Petina Gappah: Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta Seuraava

Ehkä me nukuimme satunnaisesti päiviä, viikkoja tai kuukausia, aivan kuten arvelimme Jumalankin nukkuvan. Hän nuokkui kirsikkapuussaan kukkien, marjojen tai lumisten oksien suojissa, laskeutui toisinaan alas keskuuteemme, kulki uupuneena pääkadulla, sivukujilla ja metsäpoluilla, kellareissa ja vinteillä, ojensi meille kohmeisia kirsikoita, mutta kaikki katsoivat muualle, sillä olimme alkaneet ottaa Hänestä oppia, tosin harva enää jakoi omista kirsikoistaan muille.

“Puhuin heille kirsikkamehusta. Vertako he luulivat minun kaipaavan? Jumala ajatteli. Hän kiipesi takaisin puuhunsa, söi kourallisen  kirsikoita, silitteli kottaraisiaan, oli kaiken aikaa hereillä ja olemassa.

Toukokuussa 1937 arvoituksellinen kertojamme saapuu puolalaiseen Gwiazdan pikkukaupunkiin ja asettuu talonmieheksi Lumikadulle. Lumikadun asukkaat antavat muukalaiselle nimeksi Bajek, narraaja, tarinankertoja. He ovat vielä autuaan tietämättömiä heitä odottavasta kohtalosta. Vain Bajek näkee painajaismaisia näkyjä tulevasta, mutta hänen tehtävänsä on vaan tarkkailla ja painaa muistiin, ei puuttua asioiden kulkuun. Katja Kaukosen aistivoimainen romaani Lumikadun kertoja alkaa otteella Wolfgang Bächlerin runosta Kirsikkapuu, jossa Jumala istuu kirsikkapuussa kottaraisten kanssa ja on tyystin unohtanut maailman. Siltä todellakin tuntuu, kun saksalaiset kansallismielisine aivopesuineen ottavat Puolan moukarinsa alle.

Lumikadun asukkaat yrittävät pitää kiinni inhimillisyyden ja onnen rippeistä aikana, jolloin ihmisarvo ei ole enää itsestäänselvyys. Lumikadun eloisaan ja sisukkaaseen joukkoon lukeutuvat mm. onnettomat rakastavaiset Lilka ja Marek ja heidän onnettomana aikana syntynyt poikansa Pawel, teatteriseurueen kanssa kulkeva Bruno, petollisen miehensä perään haikaileva leipuri Olga ja haudankaivaja Feliks. Tarinankertoja Bajek pitää huolen, ettei ystävien mieli pääse liikaa synkistymään ja itkee sitten itse yksinäisyydessään ennalta näkemiään kauhuja. Vuodet kuluvat ja puolalaisista aletaan muokata orjakansaa, kaikesta on pulaa, ammutuksi voi päätyä mistä tahansa triviaalista syystä tai ilman syytäkin, tuberkuloosi jyllää ja tukahduttava helle ja aivot jäädyttävä pakkanen vuorottelevat kaupunkilaisten piinana. Voiko keneenkään enää luottaa? Edes itseensä?

Kaukosen kieli on vangitsevaa ja vivahteikasta, mutta kirjan rakenne vähän repaleinen. Kirja koostuu lyhyistä luvuista, tuokioista Lumikadun asukkaiden elämässä suruineen ja hetkittäisine ilon pilkahduksineen. Kaiken kärsimyksen keskellä pidetään kiinni lähimmistä ja tuskaa lievennetään tarinoilla, jotka vievät mielen pois ympäröivästä todellisuudesta. Kaukonen onnistuu tavoittamaan jotain tuoretta lähes loppuunkalutusta aiheesta. Hän antaa tavallisten ihmisten äänen kuulua. Nämä henkilöt eivät ole mitään puhtoisia sankareita, vaan tavallisia epätäydellisiä ihmisiä pelkoineen ja toiveineen. Välillä juopottelevia, kiukuttelevia, itsekkäitä, juoruilevia, petollisia, pelkureita. Ja välillä vahvoja, välittäviä, hurmaavia, vastuuntuntoisia, uutteria, elämäniloisia. Kerrassaan ikimuistoisia ja rakastettavia kaikkine vikoineen.

Kaukosen lyyrinen kerronta sisältää elementtejä myös maagisesta realismista. Äiti Hopea käy katkomassa elämänlankoja ja saattelee kuolleet lempeästi matkalleen. Kertoja Bajek varjelee suojattejaan lähettämällä pieniä ihmeitä matkan varrelle. Kaunis kukka saattaa puhjeta keskelle harmaata katukiveystä. Lumikadun asukkaat uskovat vielä ihmeisiin, vaikka kaikki toivo alkaa olla mennyttä. Kaukonen on tainnut tehdä valtavaa tutkimustyötä kirjaansa varten, sillä miljöö ja kieli on niin uskottavaa. Tuntui kuin todella kävelisin puolalaisen pikkukaupungin katuja. Samalla Lumikadun kertoja on pelottavan ajankohtainen. Jälleen kerran voidaan todeta, että historian tapahtumat ansaitsevat tulla muistetuiksi, jottei sama tapahtuisi aina uudelleen. Myös tämä upea kirja ansaitsee tulla luetuksi.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 34 – Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt.

Katja Kaukonen: Lumikadun kertoja
WSOY 2017.
Arvostelukappale.

Lumikadun kertojan tarinoista ovat haltioituneet myös mm.:
Leena Lumi
Lukutoukan kulttuuriblogi

Katja Kaukonen Lumikadun kertoja toinen maailmansota WSOY


Edellinen Seuraava

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Peruuta Lähetä kommentti

  1. Minä olen sairaan myyty edelleen Lumikadun kertojalle. Kaukosta en ole ennen tätä lukenut, mutta tämä maagisen realismin helmi sai minut vakuuttumaan hänen intensiivisestä kyvystään lumota lukijansa. Kirjassa on myös iso opetus ettei kaikki taas toistuisi, vai joko se on alkanut…

    <3

    1. Leena, tässä oli tosiaan lumoavaa kerrontaa. Minäkään en ole lukenut Kaukoselta mitään aiemmin, mutta mielenkiinnolla seuraan jatkossa. Luen paljon historiallisia romaaneja ja viime aikoina on alkanut tuntua, että historia todella toistaa itseään..

keyboard_arrow_up