Siitä lähtien, kun aloitin urani isän museossa, hän sanoi yhä uudestaan minun olevan yksi maailman ihmeistä. Mutta kun tarkastelin kasvojani käsipeilistä, en nähnyt niissä mitään ihmeellistä. Piirteeni – harmaat silmät, mustat kulmakarvat, korkeat poskipäät, kalpea iho – kuuluivat tavalliselle, yksinkertaiselle tytölle jota kukaan ei katsoisi kahdesti. En pitänyt itseäni millään lailla erikoisena, vaan tylsänä ihmisenä jota ei voinut verrata niihin, jotka Jumala oli luonut ainutkertaisiksi koko maailmassa, sillä isäni palkkaamat elävät ihmeet olivat aivan yhtä uskomattomia kuin outojakin.

Alice Hoffmanin Ihmeellisten asioiden museo on aikuisten satu ja siinä genressä erittäin onnistunut. Tällä kertaa sadunomaisuus ei kumpua maagisesta realismista, vaan kirjassa pidetään kyllä kiinni todellisuudesta, vain varsin ihmeellisestä sellaisesta. Historiallisen New Yorkin varjoisten kujien, Hudsonjoesta nousevan usvan ja Coney Islandin värikkään viihdeimperiumin laitamilla sijaitseva Ihmeellisten asioiden museo on täynnä eläviä ihmeitä. Yksinäinen Coralie kasvaa museon yläkerrassa Professoriksi kutsutun isänsä ankaran valvovan silmän alla. Isä ei haluaisi Coralien tutustuvan palkkaamiinsa kummajaisiin, joihin kuuluu mm. kauttaaltaan karvojen peitossa oleva Susimies ja Perhostyttö, jonka käsivarret muistuttavat perhosen siipiä. Kymmenvuotiaaksi asti Coralie ei saa edes astua museon sisäpuolelle, mutta täytettyään kymmenen hänestä tulee yksi museon vetonauloista. Coraliella on syntymästään asti ollut fyysinen poikkeama, räpylämäiset ihopoimut sormien välissä. Se yhdistettynä pikkulapsena aloitettuun ankaraan uintitreeniin tekevät Coraliesta elävän merenneidon. Päivästä toiseen Coralie ui merenneidoksi naamioituneena altaassaan ja kaipaa vapauteen, irti yhä hullummaksi muuttuvan isän määräysvallan alta. Ainoa yhteys ulkomaailmaan on lempeä taloudenhoitaja Maureen, joka on käytännössä kasvattanut Coralien.

Joen toisella puolella katuja mittailee ukrainalaistaustainen Eddie Cohen, joka on ajautunut elämän syrjäpoluille jätettyään isänsä ja tiukan ortodoksijuutalaisen yhteisönsä. Eddie toimii juoksupoikana Rivington Streetin velhoksi kutsutulle juutalaiselle mystikolle Abraham Hochmanille, jonka hahmo perustuu kirjailijan mukaan todelliseen henkilöön. Hochmanin palveluksessa Eddie oppii jäljittämään perheensä hylänneitä ja kaupungin kartalta kadonneita aviomiehiä, isiä ja sulhasia. Hän on jo vähällä itsekin kadottaa itsensä alamaailman rumiin syövereihin, kun pelastus löytyy uuden intohimon avulla. Eddie törmää valokuvaaja Moses Levyyn, joka ottaa hänet suojatikseen ja jonka opissa Eddiestä kuoriutuu taitava valokuvaaja. Linssinsä läpi Eddie seuraa New Yorkin valtavaa muutosta ja sen lieveilmiöitä: alati kohoavia pilvenpiirtäjiä, työläisten sortoa, naisten ja lasten kaltoinkohtelua, köyhien ja rikkaiden kasvavaa kuilua, rehottavaa rikollisuutta ja korruptiota. Etsiväntaidoille tulee taas käyttöä, kun tehdaspalon yhteydessä katoaa nuori tyttö.

Kuten arvata saattaa Coralien ja Eddien tiet risteävät ja se on tietysti rakkautta ensi silmäyksellä. Mutta voivatko kaksi hirviönä itseään pitävää uskoa olevansa rakkauden arvoisia? Tarinaa viedään eteenpäin vuoroin Coralien ja vuoroin Eddien näkökulmasta. Lisäksi Hoffman vuorottelee kerronnan tasoja. Jokaisessa luvussa on ensin minä-kertojan osuus ja sen jälkeen kaikkitietävän kertojan osuus, joka kertoo kevään 1911 tapahtumista. Loppua kohden eri aikatasot alkoivat hämäävästi sekoittua, kun aluksi minä-osuudet kertoivat selvästi menneisyydestä, mutta loppua kohden molemmat kerronnan tasot kuvasivat samaa aikaa ja tapahtumia. Harmillisesti myös minä-muotoiset osuudet olivat ainakin tässä painoksessa kursiivilla, mikä on aika raskasta lukea pitkässä tekstissä. Näistä pienistä kauneusvirheistä huolimatta Ihmeellisten asioiden museo on nautittava lukuromaani. Parasta kirjassa on tunnelma, 1900-luvun alun dekadentti New York. Samankaltaista rähjäisen romanttista New York -kuvausta löytyy myös toisesta maagisia elementtejä omaavasta kirjasta The Golem and the Djinni, joka sijoittuu 1800-luvun lopun New Yorkiin. 

PS. Kirjassa viitataan useaan otteeseen Charlotte Brontën klassikkoon Kotiopettajattaren romaani, joka toimii itsensä ulkopuolisiksi tuntevien oppaana rakkauteen ja vapauteen. Tuo klassikko on monesti pitänyt lukea, taidanpa tästä intoutuneena tarttua siihen lähiaikoina.

Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
The Museum of Extraordinary Things (2014), suom. Raimo Salminen.
Gummerus 2015.

Ihmeellisten asioiden museossa ovat vierailleet myös mm.:
Lumiomena
Lukuisa
Ei vain mustaa valkoisella
Kirjoista ja muista kertomuksista
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjavalas
Kirjapolkuni
Nenä kirjassa
Rakkaudesta kirjoihin

Alice Hoffman erilaisuus Gummerus Ihmeellisten asioiden museo New York rakkaustarina