“Star Crossed Lovers”, Shimamoto sanoi. “Mitähän se tarkoittaa?”

“Epäonnisten tähtien alla syntyneitä rakastavaisia. Onnettomia rakastavaisia. Se on englanninkielinen fraasi. Tässä se viittaa Romeoon ja Juliaan. Kappale kuuluu sarjaan, jonka Ellington ja Strayhorn sävelsivät esitettäväksi Ontariossa pidettävillä Shakespeare-festivaaleilla. Alkuperäisessä esityksessä Johnny Hodges soitti Julian osan alttosaksofonilla ja Paul Gonsalves soitti Romeon osan tenorisaksofonilla.”

“Epäonnisten tähtien alla syntyneet rakastavaiset”, Shimamoto sanoi. “Jotenkin kuulostaa siltä kuin kappale olisi sävelletty meitä varten.”

“Olemmeko me rakastavaisia?”

“Oletko sitä mieltä, että emme ole?” hän kysyi.

Katsoin häntä silmiin. Nyt hänen kasvoillaan ei ollut enää hymyä. Näin vain jonkin etäisen valon kimaltelevan hänen silmissään.

Haruki Murakamin realistisempaa tuotantoa edustaa alunperin vuonna 1992 julkaistu ja nyt suomennettu Rajasta etelään, auringosta länteen. Kirjan minäkertoja on Hajime, tokiolainen keskiluokkainen ja keski-ikäinen mies, jota vaivaa epämääräinen nostalgia. Hajime on aviomies, isä, ravintoloitsija ja monella tapaa onnellinen ja menestynyt mies. Elämä tuntuu kaikista saavutuksista huolimatta jotenkin falskilta ja epätodelliselta. Hajime alkaa lähes pakkomielteisesti kaivata lapsuudenaikaista sielunkumppaniaan Shimamotoa. Myös epäonnistunut suhde Izumiin kaivertaa miehen sielua.

Kun kaunis Shimamoto yhtäkkiä vuosien jälkeen ilmestyy Hajimen omistamaan baariin, mies menee aivan pyörälle päästään. Valehtelu vaimolle tuntuu pahalta, mutta nyt on kyseessä jotain elämää suurempaa. Tämän rakkauden eteen Hajime on valmis tekemään mitä vaan, vaikka hylkäämään perheensä. Mutta miksi Shimamoton muodon saanut unelma tuntuu aina karkaavan hänen ulottuviltaan?

Vaikka romaani ei edusta Murakamin surrealistista kerrontaa, jokin salaperäisyyden ja mystisyyden utu kirjassa on läsnä koko ajan. Tarina tihkuu nostalgiaa ja hämyistä jazztunnelmaa, mutta myös jotain vinksahtanutta, sijoiltaan olevaa. Hajime ei oikeastaan tiedä nykyisestä Shimamotosta mitään. Mihin nainen aina katoaa pitkäksi aikaa, mikä sairaus häntä piinaa? Mistä hän saa rahansa, kun ei tee töitäkään? Kuka oli mies, joka joskus antoi Hajimelle salaperäisen kirjekuoren täynnä rahaa, jotta Hajime ei enää seuraisi Shimamotoa? Entä miksi lapset pelkäävät Izumia, Hajimen entistä heilaa?

Tunnelmaltaan ja kerronnaltaan Rajasta etelään, auringosta länteen muistuttaa Murakamin tuoreempaa romaania Värittömän miehen vaellusvuodet vuodelta 2013. Molemmissa päähenkilö tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja kaipaa nuoruuden ystäviään. Molemmissa kirjoissa päähenkilö myös harrastaa samoja asioita: uimista ja musiikin kuuntelua. Tämän uusimman suomennoksen takakannessa mainitaan, että Murakami on myös pyörittänyt jazzklubia. Olisiko myös uinti miehen rakkaita harrastuksia.

Rajasta etelään, auringosta länteen on herkkua realistisemman Murakamin ystäville. Kirjan vahvuus on sen omintakeinen tunnelma, jonka Juha Myllylän suomennos tavoittaa loistokkaasti. Kirja kuvaa hyvin kertojan sisäistä kamppailua mukavuuksin silatun perhe-elämän ja jonkin tavoittamattoman, merkityksellisemmän elämän välillä. Kirja antaa myös toivoa siitä, että kriiseistä voi selviytyä. Hajimen ja hänen vaimonsa Yukikon välille aukeaa keskusteluyhteys, joka on askel kohti parempaa. Kaiken ei tarvitse olla lopullisesti rikki, aurinko nousee huomennakin.

Haruki Murakami: Rajasta etelään, auringosta länteen
Kokkyo no minami, taiyo no nishi (1992),
suom. Juha Myllylä
Tammi 2017
Arvostelukappale

Muissa blogeissa:
Ei vain mustaa valkoisella
Kirjapolkuni
Kirja vieköön!
Lumiomena
Mummo matkalla

Haruki Murakami Japani Tammi