Fuad oli matkustanut kaukaa tätä varten. Hän täytti isän pyyntöä. Isä puhui aina ja jatkuvasti appelsiinipuistaan, jotka olivat nyt hänen tavoittamattomissaan. Fuad muisti, mitä isä oli sanonut, kun hän oli kertonut, että he saavat lapsen. Se on sinun ensimmäinen lapsenlapsesi, Fuad oli sanonut, ja isä oli vastannut: Nyt ne kukkivat. Tunnen niiden tuoksun. Yöllä se on erityisen voimakas.

Marjut Helmisen esikoisromaani Appelsiinilehto pureutuu ajankohtaisiin aiheisiin: elämään kriisialueilla, pakolaisten tuntoihin ja auttamisen anatomiaan. Suomalainen erityissairaanhoitaja Sini matkustaa Palestiinaan koulutustehtäviin. Monia kriisipesäkkeitä vaativissa avustustöissä kolunnut Sini on heti valmiina auttamaan, kun Gazassa puhkeaa jälleen sotatilanne. Kipulääkkeiden loppuessa Sini turvautuu ikiaikaisiin keinoihin lievittääkseen potilaidensa tuskaa. Kukaan ei kuitenkaan kiinnitä huomiota siihen, että päällepäin vahva Sini on itse murenemassa sisältä päin ja vahvasti avun tarpeessa itsekin. Sitten hän katoaa. Suomessa Sinin ystävä Fuad, Palestiinan pakolainen, kokee pakottavaa tarvetta lähteä selvittämään Sinin katoamista. Samalla hän toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa ja matkustaa ensimmäistä kertaa maahan, josta joutui vauvana pakenemaan.

Pienen alkukankeuden ja turhan koukeroisten lauseiden karistua pois, tarina lähtee soljumaan ja paranee loppua kohden. Kirjan alkupuolisko keskittyy Siniin, joka minusta tuntui vähän vaikeasti lähestyttävältä henkilöltä, etäiseltä ja jopa kylmältä. Toisaalta tietynlaista kylmähermoisuutta ja teflonpintaa varmasti tarvitaankin, jotta pystyy toimimaan rationaalisesti kriisitilanteissa. Sinin rationaalisuus alkaa vaan uhkaavasti rapista ja potilaiden kipu alkaa sekoittua Sinin omaan kipuun ja menneisyyden traumoihin. Kiinnostavaa oli Sinin suhde kylmäkiskoiseen äitiinsä. Palestiinalainen “varaäiti” Firos tuntui Sinistä tutummalta ja turvallisemmalta kuin oma äiti Saarijärvellä. Ilman mitään järjellistä syytä kuvittelin Sinin mielessäni paljon nuoremmaksi enkä millään saanut otetta 59-vuotiaasta Sinistä. Ehkä mielikuva syntyi siitä, että raskaasta ja vaativasta työstään huolimatta Sini tuntui olevan välillä niin hukassa ja kaipaavansa äidillistä huolenpitoa.

Sen sijaan Fuad tuntui lämpimältä ja helpommin lähestyttävältä ja loi hyvän vastapainon Sinin hahmolle. Fuadin kautta Helminen avaa hienosti pakolaisen tuntoja. Kristitty Fuad on joutunut pakenemaan kaksi kertaa, ensin vauvana Palestiinasta Libanoniin ja sitten vaimonsa kanssa Libanonista Suomeen. Libanonissa lääkäriksi opiskellut Fuad ajaa Suomessa taksia ja ja puhuu asiakkailleen sujuvaa suomea. Pariskunnan lapset ovat kaikki syntyneet Suomessa ja heille vanhempien synnyinmaa näyttäytyy uutiskuvien kautta samalla tavalla kuin muillekin suomalaisille. Vaimo Leila kuitenkin itsepintaisesti kieltäytyy opettelemasta suomea ja elättelee yhä turhaa toivoa päästä takaisin, vaikka Suomi on ollut heidän kotinsa jo melkein 30 vuotta. Häntä harmittaa, kun lapset keskustelevat koulutehtävistään suomeksi. Fuad taas pelkää päivää, jona lapset alkavat kysellä syitä heidän pakoonsa, sillä Fuadille siihen liittyy nöyryyttävä ja häpeällinen kokemus.

Olen lukenut joitakin kiinnostavia romaaneja Palestiinan ja Israelin välisestä konfliktista. Esimerkiksi Susan Abulhawan Sininen välissä taivaan ja veden on vaikuttava romaani, mutta keskittyy avoimen puolueellisesti kuvaamaan vain palestiinalaisten kärsimyksiä. Kirjallisuudessa tällainen näkökulman valinta onkin ihan hyväksyttävää. Marjut Helminen on kirjan takakannen mukaan ihmisoikeuksiin, kehitysyhteistyöhön ja sosiaalipolitiikkaan erikoistunut toimittaja, ja tausta näkyykin kirjassa positiivisella tavalla. Vaikka sympatiat ovatkin enemmän palestiinalaisten puolella, Helminen lähestyy aihetta kiihkottomasti ja pohtii konfliktia myös toiselta puolen nähtynä. Hieno esikoinen kiinnostavasta aiheesta.

Marjut Helminen: Appelsiinilehto
Minerva Kustannus 2016.

Appelsiinilehdossa ovat viivähtäneet myös mm.:
Leena Lumi
Evarian kirjahylly
Kulttuuri kukoistaa
Kaisa-Reetta T.
Kirjan pauloissa

Appelsiinilehto Israel maahanmuutto Marjut Helminen Minerva pakolaisuus Palestiina